Väkivallalla on sosiaalinen ydin

18.12.2013 - Lukuaika 4 minuuttia
- Keho, mieli ja sukupuoli
Suvi Ronkainen - Tutkimusmenetelmien professori YTT - Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto

Väkivalta on ihmisyyden pelottavaa, mustaa aluetta. Kenties juuri siksi se on helpottavaa ajatella yksittäisten ihmisten ongelmana: jos tutkimus vain löytää ’väkivaltageenin’ tai pystyy kehittämään parempia tapoja tunnistaa väkivaltaiset yksilöt ja tekemään tehokkaampia hoito-ohjelmia, olemme paremmassa turvassa.

Näin ei kuitenkaan ole. Väkivaltaisten tapahtumien todennäköisyyttä eri tilanteissa ei voi selittää yksittäisillä ihmisillä eikä ihmisen evoluutioon kuuluvalla perimällä. Väkivaltaisen toiminnan tavallisuus selittyy siihen kannustavilla ja väkivaltaista toimintatapaa kannattelevilla kulttuurisilla ja yhteiskunnallisilla syillä.

Tyttöjen koulunkäyntiä puolustaneen lapsen vahingoittamisen hyväksyneet ihmiset tai ihmiset, jotka osallistuvat joukkoraiskauksiin eivät ole biologialtaan erilaisia kuin ihmiset, joiden katsantokannasta nuo teot osoittavat järjettömyyttä ja julmuutta. Ihmiset eivät yhtäkkiä muutu tilanteissa, joissa yhteiskunnan rakenteen ja turvaverkkojen murtuminen näkyy erityyppisen väkivallan lisääntymisenä. Sitä, että useissa länsimaissa alaikäisten lasten tekemät seksuaalirikokset ovat lisääntyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana, ei voi selittää lasten perimän muuttumisella saati pelkästään huono-osaisuuden lisääntymisellä.

Väkivallalla on sosiaalinen ydin.

Väkivallan sosiaalinen ydin näkyy selkeästi väkivallan merkityksiä analysoineissa tutkimuksissa. Niiden yhteisenä tuloksena on, että vaikka väkivalta tuomitaan moraalisesti ja siihen liitetään tietynkaltaisia tekoja kuten lyöminen, potkiminen, puukottaminen, ampuminen ja kuristaminen, väkivallan tekemisen ja kokemisen arjessa selkeys haihtuu. Asian nimeäminen väkivallaksi riippuu osittain siitä, millainen tilanne on, keitä osalliset ovat, millainen voimatasapaino heidän välillään vallitsee ja millaisia (näkyviä) seurauksia teolla on.

Samalla tavoin väkivallan moraalinen tuomitseminen horjuu: tapahtuma voidaan nimetä väkivallaksi, mutta osittain oikeutetuksi tai ainakin ymmärrettäväksi. On myös todellisuuksia, joissa väkivaltaa pidetään valitettavana tai pahana, mutta tavalla tai toisella asiaankuuluvana. Tämä käy esimerkiksi ilmi tutkimuksissa, joissa on selvitetty väkivaltakokemuksia huostaan otettujen nuorten laitoksissa. Nuorille väkivalta on asia, joka yksinkertaisesti tapahtuu, johon pitää varautua ja jota pitää osata. Työntekijätkään eivät aina tuomitse näkemäänsä väkivaltaa. Poliisin tietoon tulevasta väkivallasta tiedetään pienen ryhmän saattavan olla vastuussa suuresta osasta ilmi tulevaa väkivaltaa. Samat ihmiset voivat olla sekä tekijöitä että uhreja.

Väkivallan sosiaalisen ytimen oivaltaminen on keskeinen väkivallantekijöille suunnattujen ohjelmien kehittämisessä. Eniten näitä on parisuhdeväkivaltaan liittyen. Sen jälkeen, kun länsimaissa 1970–1980-luvuilla parisuhdeväkivalta ylipäätään tunnistettiin puuttumista vaativaksi ongelmaksi ja hyväksyttiin se ajatus, että uhrien auttamisen lisäksi myös tekijöiden toimintaan pitää puuttua, alettiin tekijöille suunnattuun väkivaltatyöhön hakea muotoa. Kummatkaan näistä eivät ole olleet itsestäänselvyyksiä. Ohjelmat olivat kirjavia sisällöiltään. Niiden tehokkuuden arviointi myös heittelehti. Samalta näyttävä toimintatapa saattoi osoittautua sekä onnistuneeksi tai suorastaan vaarallisen epäonnistuneeksi.

Tähän mennessä kattavimman ja laajimman tutkimuksen mukaan (Gondolf 2002) väkivaltaisen toiminnan kierre voidaan useimmiten katkaista. Se pieni ryhmä, joka ei hyödy väkivaltaohjelmista, koostuu miehistä, joilla on vahvoja psyykkisiä häiriöitä tai persoonallisuudenhäiriöitä, runsaasti tuomioita myös muusta väkivallasta tai jotka käyttävät huumeita.

Väkivallan ymmärtämisen kannalta tärkeitä ovat ne ehdot, joiden vallitessa väkivaltatyö voi onnistua. Onnistuneissa ohjelmissa käytetään toimintatapoja, joissa väkivallantekijöille palautetaan selkeästi vastuu teoista, tekoja niitä ei selitetä tai järkeistetä pois tulkitsemalle ne tunteiden kuten vihan tai elämäntilanteen, stressin tai alkoholin aiheuttamaksi.

Yleisemmin ilmaistuna kyse on itseyden tunteen ja valinnan mahdollisuuksien vahvistamisesta suhteessa omaan elämään ja omiin tekoihin sekä siihen ympäristöön, jossa elää. Toinen tärkeä piirre on nostaa esiin väkivallan tekemisen yhteydet kontrolliin ja vallankäyttöön. Usein väkivaltaa parisuhteessa tehneet miehet eivät jäsennä tekojaan väkivaltana vaan tavalla tai toisella oikeutettuna keinona tilanteissa, joissa he kokevat joutuvansa ahtaalle tai antamaan periksi vaimoilleen tai tyttöystävilleen.

Kolmas onnistuneen väkivaltatyön piirre on se, että väkivaltatyö sidotaan osaksi laajempaa kokonaisuutta, jossa on mukana väkivallan uhrien ja kohteiden kanssa tehty työ, perheet, oikeuslaitos, tarvittavat muut sosiaalipalvelut sekä mahdollisuuksien mukaanmyös muu lähiyhteisö. Yksi ohjelma ei muuta sellaista ajattelu- ja toimintatapaa, jonka syntymisessä ovat läsnä kulttuuriset tavat määritellä väkivalta, henkilön elämänkulku ja siihen kuuluvat ihmiset, yhteisöt ja tapahtumat sekä se psyykkinen dynamiikka, johon väkivalta parisuhteessa johtaa. Kaikki nämä ovat myös alueita, joissa sukupuolella on väliä.

Väkivaltatyö ei ole pelkästään yksilötyötä, vaikka väkivallan tekijöiden tausta ja tilanteet ovat yksilöllisiä. Yksilöön keskittyvä työ jättää väkivallan yksityisyyteen eikä kosketa sen sosiaalista ydintä. Joskus yksilötyössä myös unohtuu väkivallan uhrien turvaaminen, se konkreettinen vaara, jossa he elävät.

Väkivaltaan voidaan puuttua ja väkivallan tekijöiden kanssa tehtävä työ on tuloksekasta. Parhaat toimintatavat vastuullistavat tekijöitä ja turvaavat uhreja sekä purkavat väkivallalle valtaa antavia, arjessa eläviä ajattelutapoja ja toimintamalleja – meidän väkivaltaamme.

Kirjallisuus
Edward W. Gondolf: Batterer Intervention Systems. Issues, Outcomes, and Recommendations. SAGE Publications Inc., 2002.

 
 

Suvi Ronkainen

Tutkimusmenetelmien professori YTT - Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto
 

Kommentit (1 kpl)

  • Mika - 25.10.2014 | 17:20 -

    ”Se pieni ryhmä, joka ei hyödy väkivaltaohjelmista, koostuu miehistä”, naisetko poikkeuksetta hyötyvä väkivaltaohjelmista, vai eikö niitä suunnata lähisuhteissaan väkivaltaa käyttäville naisille tai eikö tällaisten ohjelmien vaikutusta ole tutkittu?

     

    Samaa mieltä?

    0
    0

Uutistamo

Kirjaudu tai luo tunnus Uutistamoon
Twitter- tai Facebook-tunnuksillasi

Facebook Twitter

Uutistamo ei lähetä viestejä Facebookiin tai Twitteriin puolestasi.