Uusliberalistinen talousajattelu ei jätä sijaa etiikalle

19.05.2016 - Lukuaika 5 minuuttia
- Suomalainen yhteiskunta
Anne Thil-Jääskeläinen - OTK, VT, TM, TL, FT

Läntistä maailmaa viime vuosina ravistellut yhteiskunnallistaloudellinen kriisikehitys voidaan nähdä pitkälti ilmauksena moraalisella tasolla vallitsevasta kriisistä, joka liittyy ennen kaikkea epäonnistumisiin talouden eettisen toiminnan tasolla. Sellainen kriisikehitys pääsee tapahtumaan olosuhteissa, joissa perinteiset moraalikäsitykset eivät enää päde. Modernissa maailmassa talous ja sen päämäärät ovat alkaneet hallita muiden yhteiskunnallisten instituutioiden toimintaa tavalla, joka on muuttanut koko yhteiskunnallista toimintaprosessia.

Modernisoitumis- ja rationalisoitumiskehitys on johtanut yhteiskunnan sisäisistä säilymistehtävistä huolehtivien instituutioiden merkityksen heikkenemiseen samalla, kun arvoja ylläpitävien instituutioiden integroituminen kokonaisprosessiin on vaikeutunut, jopa kokonaan estynyt. Taloudellista toimintaa määrittävänä valtavirtauksena on jo pitkään ollut teleologista etiikkaa noudattava markkinatalousajattelu. Sen mukaisesti yhteiskunnallisen toiminnan päämääriä, kuten hyvinvointia, on pyritty arvioimaan lähes yksinomaan taloudellista ja rahalla mitattavissa olevaa hyötyä ilmaisevin argumentein.

Koskaan aikaisemmin historiassa taloudellinen toimintasektori ei ole pakottanut yksilöitä yhtä universaalisti ja vastaavalla välttämättömyydellä alistumaan omaan järjestykseensä ja tavoitteisiinsa kuin nykyään.

Koskaan aikaisemmin historiassa taloudellinen toimintasektori ei ole pakottanut yksilöitä yhtä universaalisti alistumaan omaan järjestykseensä kuin nykyään.

Taloudelliset ja poliittiset päämääränasettelut, niitä koskeva lainsäädäntö sekä koko yhteiskunnallista toimintaprosessia koskeva sääntely on painottunut sisäisten tehtävien eli normatiivisten ja arvoperusteisten, yhteiskunnan säilymiseen ja sen toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen liittyvien tehtävien kustannuksella. Sen sijaan, että yhteisöllisessä todellisuudessa kiinnitettäisiin huomiota taloudellista ja sosiaalista vastuuta koskeviin kysymyksenasetteluihin, kanssaihmisten ja koko yhteiskunnan hyvinvointiin – yksilöiden ”hyvään elämään” laajasti käsitettynä – huomio kohdistuu lähinnä vain taloudellisen järjestelmän mahdollisimman tehokkaaseen toimivuuteen ja tuottavuuteen.

Näin suvereenisti ja pikavauhdilla muuttuva yhteiskunnallinen todellisuus jättää helposti jälkeensä laajoja yhteiskunnallisia ja sosiaalisia ongelmakasaumia – ja niiden seurauksena lisääntynyttä yhteiskunnallista epävarmuutta, turvattomuutta sekä kriisiytymään pyrkivää yhteisöllistä kehitystä.

Uusliberalistinen taloudellinen ajattelutapa ei ole jättänyt juurikaan sijaa etiikalle. Tähän ovat osasyyllisiä nykyiset taloustiedettä harjoittavat tiedeinstituutiot ja niiden kapea-alaiset tutkimukselliset painopistealueet. Nobel-palkittu taloustieteen professori Amartya Sen pitää tätä modernin taloustieteen ”keskeisenä heikkoutena”. Adam Smithin edustama eettisesti perusteltu utilitarismi on typistetty pelkäksi ”oman edun tavoitteluksi” – ja unohdettu, että klassista utilitarismia edustaneiden valistusajattelijoiden keskeisten teesien mukaan moraali ei ole määriteltävissä vain yksilöllisiin hyötynäkökohtiin perustuvana motivaatiotaustana, vaan ennen kaikkea koko yhteisöllistä elämää ylläpitävänä sidosrakenteena.

Jo Aristoteles kytki yhteiskunnalliset päämäärät ”inhimilliseen hyvään” ja ”kaikkien yhteiseen hyvään”. Nykyisin vallitsevaa tilannetta luonnehtii sen sijaan lähinnä poliittis-taloudelliseen konsensukseen perustuvat päämääränasettelut, joita ovat olleet aikaansaamassa monimutkaiset taloudellisesti, oikeudellisesti ja poliittisesti järjestäytyneet institutionalisoituneet rakenteet ja niitä edustava normikoneisto. Niiden alaisuudessa elävien yksilöiden toimintaa eivät ole ohjaamassa yhteiset moraaliset päämäärät tai eettinen symbolikäsitteistö, vaan sellaiset poliittisin ja taloudellisin kriteerein asetetut määreet, kuten rahajärjestelmä ja verotus sekä yksilöiden roolit kansalaisina, kuluttajina ja työntekijöinä.

Nykyinen yhteiskunnallinen todellisuus on yhä vähemmän riippuvainen yhteisestä arvoperustasta sekä kulttuurisesti määritellyistä oikean ja väärän, hyvän ja pahan, sallitun ja torjuttavan käsitteistä. Talouden omat päämääräasettelut ovat päässeet ohjaamaan kaikkien muiden rakennetasojen toimintaa tavalla, joka on muuttanut koko yhteiskunnallista toimintaprosessia.

Amerikkalaisen sosiologi Talcott Parsonsin funktionalistista lähestymistapaa edustavat järjestelmäteoreettiset yhteiskunta-analyysit tarjoavat ajankohtaisia välineitä, joilla hahmottaa tätä uutta todellisuutta. Kun yhteiskunnallista toimintaa tarkastellaan rakennefunktionalistisesta näkökulmasta, taloudellista toimintasektoria on loogisesti mahdotonta erottaa muusta yhteiskunnallisesta todellisuudesta.

Yhteiskunnalliset ongelmat eivät ilmene vain taloudellisina tai poliittisina, eivät myöskään oikeudellisina, sosiaalisina tai kulttuurisina, vaan kaikkina näinä yhdessä.

Yhteiskunnan koherentin ja myös tulevaisuuteen nähden vakaan toiminnan takaamiseksi on välttämätöntä, että sisäisiä säilymistehtäviä edustavat arvostukselliset elementit pääsevät integroitumaan myös ulkoisia tehtäviä hoitaviin sektoreihin mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla, talous mukaan luettuna. Myös markkinoiden toiminta kuuluu ”kosmoksen” piiriin eli sellaiselle alueelle yhteiskunnallistaloudellista kokonaisuutta, jossa kriteeristöä ei ole mahdollista asettaa vain utilitaarisin ja taloudellista hyötyä mittaavin arviointiperustein, vaan toiminnan tulee olla myös moraalisesti perusteltua.

Euroopassa on usealla taholla alettu ymmärtää, että kriisin taustalla on syitä, jotka liittyvät epäonnistumisiin talouden eettisen toiminnan tasolla.

Kolmen viime vuosikymmenen aikana noudatetut markkinaliberalistisen talouspolitiikan keskeiset teesit, toisin sanoen taloudellisen tehokkuuden vaatimus sekä rahoitusmarkkinoiden ylivertaisuutta korostava ajattelutapa, eivät ole olleet omiaan edistämään enempää taloudellista suorituskykyä kuin yhteiskunnallista kokonaisonnellisuuttakaan.

Uudistukset, jotka tähtäävät yhteiskunnallisen vakauden ja toimintakyvyn säilyttämiseen, ovat tästä näkökulmasta keskeisessä asemassa. Niihin ei kuitenkaan päästä yksin talouden omilla toimilla. Lisäksi tarvitaan hallinnollisen ja valtiollisen koneiston ohjauksellista mukaantuloa, jossa korostuu arvojen merkitys yhteisiin päämääriin sitoutumisen tuottaman sosiaalisen integraation näkökulmasta ja sitä kautta moraaliin ja normatiivisiin sääntöihin sitoutuneen päämääräorientaation merkitys rahan ja hallinnollisen vallan hegemoniaa vastaan.

2000-luvun Euroopan, joka on kokenut useita yhteiskunnallistaloudellista vakautta horjuttavia ja jopa joidenkin kansantalouksien olemassaoloa uhkaavia kehityskulkuja, voi katsoa elävän uudenlaista poliittista, taloudellista ja kulttuurista todellisuutta. 2000-luvun edetessä utilitaristisen ja hedonistisen taloudellisen ajattelun sijaan onkin alettu vähitellen oivaltaa, että myös taloudellinen toiminta on sidoksissa yhteiskunnalliseen kokonaistoimintaan ja kiinteässä vuorovaikutussuhteessa sen eri osa-alueiden ja toimintasektoreiden kanssa.

Euroopassa parhaillaan koettavaa tilannetta analysoitaessa onkin usealla taholla alettu jo ymmärtää, että kriisin taustalta on löydettävissä ennen kaikkea syitä, jotka liittyvät epäonnistumisiin talouden eettisen toiminnan tasolla. Vaikka Euroopan unionin luonne on sen perustamisesta alkaen ollut ennen kaikkea talouspoliittinen, on yhdentymiskehityksen myötä ”kulttuurista orientaatiota” reflektoiva asennoitumistapa sekä sosio-kulttuuriin ja normatiivisiin ajattelutapoihin nojaavat toimintamallit alkaneet saada yhä enemmän painoarvoa varsinkin ihmisoikeusmoraalin ja yhtenäisen arvopohjan muodostajana.

Rakennefunktionalistista yhteiskuntanäkemystä edustavan ajattelutavan mukaan moraaliset tavat eivät ole vain yhteiskunnallisten olosuhteiden funktioita, vaan ne ovat ennen kaikkea kulttuurisia ja ylihistoriallisia arvoja, joilla on oma funktionsa ja kehitystaustansa. Euroopan unionia onkin syytä pitää ennen kaikkea arvoyhteisönä, jossa arvojen merkitys ja yhteisiin päämääriin sitoutuminen korostuvat rahan ja hallinnollisen vallan hegemoniaa vastaan.

Eurooppalaisen perusarvopohjan puolustamisen sekä ihmisoikeusajattelun ylläpitäminen ovat välttämättömiä, paitsi Euroopan oman tulevaisuuden näkökulmasta, erityisesti ottaen huomioon Euroopan ulkopuolelta tulevat yhä voimistuvat kulttuuriset ja uskonnolliset vaikutteet.

 

Kirjoittaja väitteli maaliskuussa Vaasan yliopistossa talousoikeuden alalta. Väitöstutkimuksesta lisää täällä: ”Arvojen integratiivinen funktio. Tiedonsosiologinen analyysi arvoperusteisten ja oikeudellisten normien funktioista yhteiskunnallisten vuorovaikutussuhteiden jäsentäjänä, erityisesti taloudellisen toimintafunktion näkökulmasta tarkasteltuna”

 
 

Anne Thil-Jääskeläinen

OTK, VT, TM, TL, FT
 

Kommentit

Uutistamo

Kirjaudu tai luo tunnus Uutistamoon
Twitter- tai Facebook-tunnuksillasi

Facebook Twitter

Uutistamo ei lähetä viestejä Facebookiin tai Twitteriin puolestasi.