Ukraina tasapainottelee kahden valtakeskuksen välissä

18.11.2014 - Lukuaika 5 minuuttia
- Maailmanpolitiikka
Suvi Kansikas - VTT - Helsingin yliopisto

Yksi Ukrainan kriisiin johtaneista ulkopoliittisista syistä on EU:n ja Venäjän keskinäinen taistelu arvovallasta Itä-Euroopassa. Vuoden 2013 lopulla alkaneen tilanteen keskellä Ukraina teki valintansa ja allekirjoitti assosiaatiosopimuksen EU:n kanssa. Näin se käänsi selkänsä Venäjän integraatiohankkeille. Tämä ei vielä ollut tapahtumien päätepiste, vaan edelleen tarvitaan neuvotteluja, joilla ratkaistaan Ukrainan asema EU:n ja Venäjän välissä. Mallia voisi osin ottaa Suomen kylmän sodan aikaisesta toiminnasta.

Venäjän ja EU:n suhteiden historia on tarina molemminpuolisesta epäluulosta ja välinpitämättömyydestä. Ukrainan kriisi on kiristänyt suhteita entisestään. Molemmat tahot ovat olleet mukana neuvotteluissa ja ne mieltävät itsensä osaksi tilanteen ratkaisua. Myös osa kriisin syistä perustuu näiden kahden valtakeskuksen väliseen suhteeseen.

Vuonna 2008 otettiin uusi, merkittävä askel EU:n ja Venäjän välisessä vastakkainasettelussa, kun EU lanseerasi osana naapuruuspolitiikkaansa itäisen kumppanuusohjelman. Sen piiriin kuuluvat Armenia, Azerbaidžan, Georgia, Moldova, Ukraina ja Valko-Venäjä. Ohjelman merkittävin sisältö ovat EU:n kanssa solmittavat assosiaatiosopimukset ja niiden osana laajennetut vapaakauppasopimukset.

EU tarjoaa kumppanuusmaille keinon modernisoitua ja demokratisoitua, jos ne tätä haluavat. Ohjelma antaa niille myös mahdollisuuden lähentyä EU:ta ja lisätä poliittisia, taloudellisia ja kulttuurisia suhteita sen kanssa. Siten assosiaatiosopimus ei ole vain taloudellinen vaan myös merkittävä poliittinen sopimus.

EU:n jäsenyyttä ei kuitenkaan millekään maalle ole luvattu, eikä uusi itälaajentuminen ole unionin agendalla. EU:n idänpolitiikassa ei ole sisäänrakennettuna hegemoniataistelua Itä-Euroopasta. Sen tarjoamat assosiaatiosopimukset eivät olleet ristiriidassa kumppanuusmaiden jo aiemmin tekemien sitoumusten, esimerkiksi Itsenäisten valtioiden yhteisön IVY:n vapaakauppasopimuksen, kanssa.

Sen sijaan Euraasian tulliunioni on syvempi integraatiomuoto, jonka jäsenyys sulkee pois mahdollisuuden muodostaa vapaakauppa-alue EU:n kanssa. Vastakkainasettelu rakentui, kun EU ja Venäjä tarjosivat molemmat oman, keskenään yhteensopimattoman, integraatioratkaisunsa samoille Itä-Euroopan maille.

Venäjä näkee EU:n toimet nollasummapelin kautta ja siksi se pitää EU:n laajentumista uhkana omalle turvallisuudelleen ja järjestelmälleen. Tästä syystä se on rakentamassa itselleen uudenlaista poliittista ja taloudellista roolia omien integraatiohankkeidensa avulla. Ukraina on ollut Euraasian talousunionia perustettaessa vaa’ankieliasemassa, sillä Venäjän johdon integraatiosuunnitelmissa Ukrainan jäsenyys oli historiallisista, maantieteellisistä, taloudellisista ja poliittisista syistä oletusarvo. Unioni aloittaa toimintansa joka tapauksessa ensi vuoden alussa, mutta moni näkee sen toimintakyvyn rapautuneen, kun Ukraina on jättäytynyt pois.

Ukrainan kriisi saikin alkunsa tilanteessa, jossa maa oli valitsemassa suuntaansa EU:n tarjoaman assosiaatiosopimuksen ja Venäjän tarjoaman Euraasian tulliunionin välillä. Vuoden 2013 lopulla kiovalaiset lähtivät kaduille osoittamaan mieltään, kun presidentti Viktor Janukovytš jätti allekirjoittamatta vuosia neuvotellun sopimuksen EU:n kanssa.

Janukovytšin päätökseen vaikutti Venäjän johto, joka pyrki irrottamaan Ukrainan länsi-integraatiosta tarjoamalla sille avustussopimusta. Kiovan vapaudenaukiolta, Maidanilta, käynnistynyt mielenilmaus levisi koko maahan ja kehittyi sotilaalliseksi konfliktiksi, jolle ei edelleenkään näy ratkaisua.

Ukraina Venäjän etupiirissä

Venäjän halu rajoittaa Ukrainan itsemääräämisoikeutta oli olemassa jo kauan ennen kuin Ukrainan ja EU:n väliset sopimusneuvottelut vuoden 2013 lopulla keskeytettiin. Venäjä on vaatinut länsimaita hyväksymään, että sen poliittiset intressit entisen Neuvostoliiton alueella ovat oikeutettuja. Presidentti Vladimir Putin on jopa tunnustanut ääneen Ukrainan itsenäisyyden rajat: Ukraina ei hänen mielestään ole itsenäinen valtio.

EU:ta suuremmaksi uhaksi Venäjä kokee Naton. Venäjän näkökulmasta Ukrainan EU-linkki on tie Nato-jäsenyyteen, mikä toisi puolustusliiton sen Mustanmeren laivaston ympärille.

Kriisin keskellä Ukraina teki valintansa. Se allekirjoitti EU:n tarjoaman assosiaatiosopimuksen, joka pitää sisällään laajennetun vapaakauppasopimuksen (Deep and Comprehensive Free Trade Agreement, DCFTA). Tiivistämällä EU-suhdettaan Ukraina sulki pois mahdollisuutensa liittyä Venäjän johtamaan Euraasian talousunioniin.

Kauppasopimus tarjoaa Ukrainalle mahdollisuuden modernisoida kauppasuhteensa ja kehittää talouttaan. Olennaista sopimuksessa on, että uudistuksilla Ukrainan talous sovitetaan EU:n standardeihin sopivaksi.

EU-sopimus merkitsee Ukrainalle enemmän kuin vain talousreformeja. Se oli poliittinen valinta liittyä länteen. Uusi presidentti Petro Poroshenko ilmoittikin syyskuussa Ukrainan valmistautuvan hakemaan EU-jäsenyyttä vuonna 2020.

Kyseessä on siis myös poliittinen sopimus, mikä on tärkeä syy Venäjän vastustukselle. Ukrainan länsi-integraatio pitää sisällään Venäjän järjestelmää vastaan suunnatun uhan, vaikkei Venäjän johto sitä julkisesti tunnusta.

Kremlin näkökulmasta kysymys kuuluu: jos Ukrainassa korruptoituneet johtajat joutuvat luopumaan vallasta, miten kauan samanlaiset johtajat voivat pysyä vallassa Venäjällä? Jos ukrainalaiset valitsevat läntisen demokratian, milloin venäläiset alkavat haluta samaa?

Ilmiö ei ole mitenkään uusi. Kylmän sodan aikana läntisten aatteiden tunkeutuminen sosialistiseen järjestelmään mursi Neuvostoliiton oikeutusta poliittisen leirinsä johtajana. Venäjän asema naapurustossaan heikentyy tällä hetkellä samaan tapaan. Neuvostoliiton aikana kyse oli länsimaisen markkinatalouden, kilpailun ja kulutuskulttuurin leviämisestä suunnitelmatalouteen. Nyt läntistä tuontitavaraa ovat demokratia, hyvä hallinto, korruption vastainen taistelu, ihmisoikeudet ja sananvapaus. Niitä Venäjän autoritäärinen hallinto pyrkii tukahduttamaan.

Suomen malli ja Ukraina

Ukraina teki päätöksensä ja valitsi lännen. Se ei kuitenkaan vielä ratkaise poliittista kriisiä. Sotilaallisen konfliktin keskellä tasapainoilevalle Ukrainalle on suositeltu yhdeksi ratkaisuksi niin sanottua Suomen mallia. Yhdysvaltalaisten kylmän sodan strategien Zbigniew Brzezinskin ja Henry Kissingerin mielestä se tarkoitti onnistunutta tasapainoilua idän ja lännen välissä. Voisiko sillä olla käyttöarvoa Ukrainalle?

Luonnollisesti Ukraina eroaa Suomesta monin tavoin, mutta maita yhdistää yksi olennainen tekijä: ne ovat molemmat kuuluneet alueeseen, joka jää Bryssel-johtoisen integraatioprojektin ja Moskovan intressipiirin hankauskohtaan.

Suomi haikaili kylmän sodan aikana eurooppalaisten talousjärjestöjen suuntaan, mutta sen länsi-integraation esteenä ja hidasteena oli YYA-sopimukseen vetoava Neuvostoliitto. Täysjäsenyys Euroopan yhteisössä oli Suomelle poissuljettu vaihtoehto. Perustelu oli vuosikymmenien ajan sama: taloudellinen liittoutuminen vie aina poliittiseen liittoutumiseen.

Suomi joutui neuvottelemaan Kremlin johdon kanssa ennen askeleita kohti läntisiä järjestöjä sekä tekemään kompromisseja, joissa otettiin huomioon Neuvostoliiton poliittiset ja taloudelliset intressit.

Viime kuukausien tapahtumat ovat selvästi osoittaneet, että Venäjällä on puolustettavanaan enemmän kansallisia intressejä Ukrainassa kuin neuvostojohdolla aikoinaan oli Suomessa. Ukrainalla on Suomea suuremmat mahdollisuudet uhata Venäjän etuja, kuten kaasunsiirtoa, jossa sillä on merkittävä rooli kauttakulkumaana. Niin sanottu Suomen malli on pienen maan kehittämä pärjäämisstrategia. Tästä johtuen konsultaatioita ja varovaisuutta korostava toimintatapa ei ehkä ole riittävä pinta-alaltaan Euroopan toiseksi ja väkiluvultaan kuudenneksi suurimmalle maalle.

Lopulta Ukraina kuitenkin sijaitsee EU:n ja Venäjän vaikutuspiirin rajalla. Siksi kriisistä ei ole ulospääsyä ilman toimivaa neuvotteluyhteyttä sekä Brysselin että Kremlin johdon kanssa.

 
 

Suvi Kansikas

VTT - Helsingin yliopisto
 

Kommentit (1 kpl)

  • Henri Pakola - 12.03.2015 | 13:38 -

    ”Presidentti Vladimir Putin on jopa tunnustanut ääneen Ukrainan itsenäisyyden rajat: Ukraina ei hänen mielestään ole itsenäinen valtio.”

    Voisiko näihin juttuihin saada jotain lähteitä? En ole koskaan kuullut Putinin sanovan ylläolevan kaltaista.

     

    Samaa mieltä?

    0
    0

Uutistamo

Kirjaudu tai luo tunnus Uutistamoon
Twitter- tai Facebook-tunnuksillasi

Facebook Twitter

Uutistamo ei lähetä viestejä Facebookiin tai Twitteriin puolestasi.