Tiede on pop

18.04.2016 - Lukuaika 4 minuuttia
- Kulttuuri ja viihde
Esa Väliverronen - Professori - Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos

Tiede on yhä enemmän esillä kirjallisuudessa, elokuvissa ja tv-sarjoissa. 2000-luvulla fiktiiviset tutkijat eivät enää ole pelkästään maailmasta vieraantuneita erakkoja tai suuruudenhulluja Frankensteineja, vaan moniulotteisia hahmoja hyveineen ja paheineen.

Tiedeyhteisö on perinteisesti suhtautunut populaarikulttuuriin aika tiukkapipoisesti.

Suosituissa CSI-televisiosarjoissa sankareiksi nousevat rikospaikkatutkijat, jotka jäljittävät johtolankoja liki yliluonnollisen kyvykkäästi. Rosoisempaa tutkijatyyppiä edustaa Breaking Bad -sarjan kemisti Walter White, joka perustaa huumelaboratorion rahoittaakseen syöpähoitonsa. Kiinnostavan näkökulman tieteenteon kysymyksiin tarjoaa myös HBO:n sarja Masters of Sex. Se kertoo kahdesta 1950- ja 1960-luvuilla vaikuttaneesta tutkijasta, William Mastersista ja Virginia Johnsonista, jotka selvittivät ihmisen seksuaalisuutta laboratorio-olosuhteissa.

Tiedeyhteisö on perinteisesti suhtautunut populaarikulttuuriin aika tiukkapipoisesti. Tiedettä käsittelevistä elokuvista on etsitty ”kymmenen virhettä”, ja pyritty osoittamaan, että tiedettä käsitellään epärealistisesti ja sensaatiohakuisesti. Varsinkin Salaiset kansiot tv-sarjaa ja elokuvia moitittiin aikanaan salaliittoteorioiden ja paranormaalien ilmiöiden levittämisestä.

Väitteet television ja elokuvan haitallisista vaikutuksista suuren yleisön käsityksiin nousevat usein esille julkisuudessa. Yksi viime aikojen tunnetuimmista debateista koskee niin sanottua CSI-efektiä.

Alun perin tutkijat, syyttäjät ja poliisi suhtautuivat sarjaan hyvin positiivisesti, sillä se antaa hohdokkaan kuvan rikospaikkatutkinnasta. Vähitellen ylistys kääntyi kritiikiksi. Sen mukaan sarja antaa epärealistisen kuvan rikospaikkatutkinnan luonteesta ja mahdollisuuksista. Tämä puolestaan vaikuttaa poliisin ja tuomareiden työhön tosielämässä.

Televisio on ”hyvä vihollinen”, jonka piikkiin voi laittaa mitä erilaisimpia ongelmia.

Yhden CSI-efektiä koskevan teesin mukaan valamiehet luottavat nykyään liikaa rikospaikkatutkinnan tekniseen aineistoon ja antavat herkemmin vapauttavia tuomioita tapauksissa, joissa teknistä todistusaineistoa on vähän tai ei lainkaan. Toinen teesi väittää, että valamiehet päätyvät usein langettavaan tuomioon päinvastaisissa tilanteissa, koska he luottavat tekniseen aineistoon muun todistusaineiston kustannuksella. On myös väitetty, että rikolliset ovat sarjan avulla oppineet hävittämään todistusaineistoa.

Kuten arvata saattaa, väitteitä on hankala todistaa oikeiksi. Oletus television turmiollisesta vaikutuksesta on kuitenkin kulttuurissamme niin vakiintunut selitysmalli, että siihen on helppo vedota ilman kunnon todisteita. Televisio on ”hyvä vihollinen”, jonka piikkiin voi laittaa mitä erilaisimpia ongelmia.

Oma suosikkini tiedettä käsittelevistä tv-sarjoista on Breaking Bad (2008–2013). Se on yksi 2000-luvun palkituimmista tv-sarjoista. Siinä missä CSI ja muut rikospaikkatutkintaa käsittelevät sarjat esittävät tieteen melko kliinisenä ja teknisenä, Breaking Bad piirtää tieteestä rosoisemman, mutta uskottavan kuvan.

CSI:n suosion myötä alan koulutukseen hakeutuvien määrä lisääntyi voimakkaasti Yhdysvalloissa ja Britanniassa.

Sarjan päähenkilö Walter ”Walt” White on lukion kemian opettaja ja entinen lupaava kemisti, joka saa sarjan alussa tietää sairastavansa parantumatonta keuhkosyöpää. Kustantaakseen syöpähoidot hän ryhtyy valmistamaan metamfetamiinia entisen oppilaansa, nykyisen pikkurikollisen kanssa.

Vaikka kemia ei olekaan sarjan pääaihe, sarjan luoja ja pääkäsikirjoittaja Vince Gilligan on nähnyt paljon vaivaa sen eteen, että tiede on sarjassa tarkkaa ja uskottavaa. Sarjan tieteellisenä asiantuntijana toimi orgaanisen kemian professori Donna Nelson Nebraskan yliopistosta. Gilligan itse työskenteli aiemmin jonkin aikaa myös Salaiset kansiot -sarjan tuotannossa.

Vaikka sarjan kemiaan liittyvät jaksot kestävät tieteellisenkin tarkastelun, metamfetamiinin valmistusprosessia ei kuvata niin tarkasti, että katsoja voisi toistaa sen. Tarpeelliset aineet kyllä luetellaan, mutta valmistusprosessia ei kerrota. Sarjan keskiössä on Waltin psykologinen kehitys ja muuttuminen sympaattisesta perheenisästä ja kemian opettajasta yhä synkemmäksi huumebisneksen pahikseksi. Sarja koettelee katsojaa siinä, kuinka pitkään tämä voi samaistua päähenkilöön.

Uudessa kirjassani Julkinen tiede yritän perustella, että populaarikulttuurilla on tärkeä rooli tieteen tunnetuksi tekemisessä ja tiedettä koskevan ymmärryksen lisäämisessä. Elokuvia ja tv-sarjoja pitää vain katsoa fiktiona, ei todellisuuden kuvauksena.

Tieteen organisaatiot ovat huomanneet, että elokuvien ja tv-sarjojen kyky tehdä tieteestä ja tutkijan työstä mediaseksikästä saattaa houkutella nuoria yliopisto-opintoihin. Selvin esimerkki tästä on CSI. Sarjan suosion myötä alan koulutukseen hakeutuvien määrä lisääntyi voimakkaasti Yhdysvalloissa ja Britanniassa.

Elokuvan tai tv-sarjan tutkijahahmon ei tarvitse nykyään olla puhtoinen sankari kelvatakseen tieteen pr-työhön. Esimerkiksi Royal Society of Chemistry on julkaissut useita artikkeleita Breaking Bad -sarjan pohjalta, vaikka Walt White tuskin kelpaa tutkijan roolimalliksi.

 
 

Esa Väliverronen

Professori - Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos
 

Kommentit

Uutistamo

Kirjaudu tai luo tunnus Uutistamoon
Twitter- tai Facebook-tunnuksillasi

Facebook Twitter

Uutistamo ei lähetä viestejä Facebookiin tai Twitteriin puolestasi.