Tähdet, kuolema ja kuolemattomuus

18.08.2016 - Lukuaika 4 minuuttia
- Kulttuuri ja viihde
Janne Poikolainen - VTT, tutkija - Nuorisotutkimusverkosto

Lemmy Kilmister. David Bowie. Prince. Alkuvuonna tapahtuneet musiikkitähtien kuolemat ovat koetelleet faneja, täyttäneet sosiaalisen median ja moninkertaistaneet artistien levymyynnin. Suru-uutiset ovat myös ennakoineet yhden aikakauden loppua.

Vuosi 2016 on ollut pop- ja rock-faneille murheellista aikaa. Vain muutamaa päivää ennen vuoden vaihtumista tiedotusvälineet kertoivat Motörhead-yhtyeen johtohahmon, Lemmy Kilmisterin, kuolemasta. Seuraava suuri suru-uutinen seurasi vain joitakin päiviä myöhemmin, kun David Bowien kerrottiin menehtyneen vakavan sairauden uuvuttamana. Huhtikuussa fanit saivat kuulla poptähti Princen kuolemasta. Tämän kolmikon ohella pois nukkuivat muun muassa Eagles-yhtyeen Glenn Frey, progepioneeri Keith Emerson, countrytähti Merle Haggard ja viimeisimpänä Elvis-kitaristi Scotty Moore. Suomalaisia on koskettanut myös rockia, poppia ja iskelmää tuotannossaan monipuolisesti yhdistelleen Riki Sorsan poismeno.

Kilmisterin, Bowien ja Princen kuolemat saivat osakseen poikkeuksellisen suurta huomiota niin Suomessa kuin maailmallakin. Tieto levisi nopeasti ympäri maapalloa aiheuttaen surua ja epäuskoa erityisesti fanien mutta myös suuren yleisön keskuudessa. Tiedotusvälineet uutisoivat tähdistä mittavammin kuin koskaan heidän elinaikanaan. Kolmikon kasvot, kappaleet ja elämäntarinat nousivat hetkeksi otsikoihin lähes kaikilla median saroilla.

Tähdet toimivat eräänlaisina aikakapseleina, joissa ruumiillistuvat monenlaiset kulttuuriset murrokset.

Tähtien kuolemat eivät tietenkään ole populaarimusiikissa mikään uusi ilmiö, pikemminkin päinvastoin. Mielikuvat muusikkoelämän ennenaikaisesti päättävästä ”rock-kuolemasta” ovat muodostuneet vuosikymmenten saatossa todelliseksi rockmytologian ydinainekseksi. Kukapa rock-historiansa lukeneista ei tuntisi tarinaa kohtalokkaasta 27 vuoden iästä, jossa joukostamme poistuivat muun muassa Jimi Hendrix, Janis Joplin, Jim Morrison, Kurt Cobain ja Amy Winehouse?

Kilmister, Bowie ja Prince eivät kuitenkaan istu tämän joukon jatkoksi – heidän kuolemissaan oli kyse jostain muusta. Kolmikko oli saanut osansa ”sex, drugs and rock’n’rollista”, mutta lujaa elämisen ja nuorena kuolemisen kaanonia heidän on vaikea nähdä jatkavan. Kilmister ja Bowie menehtyivät syöpään jo selkeästi rockin ikämiessarjaan ennättäneinä, 70- ja 69-vuotiaina. Prince menehtyi 59-vuotiaana opioidipohjaisten kipulääkkeiden aiheuttamaan yliannostukseen, mutta hänkään ei enää kiinnittynyt nuorena kuolleiden rokkareiden myyttiseen joukkoon.

Vaikka Kilmisterin, Bowien ja Princen kuolemiin ei liittynyt samanlaista dramatiikkaa kuin esimerkiksi Hendrixiin tai Cobainiin, ne järkyttivät pop- ja rock-maailmaa syvästi. Kilmister, Bowie ja Prince tekivät kaikki pitkän uran, jonka aikana heille kertyi laaja ja vannoutunut fanikunta. Monet ehtivät seurata idoliaan vuosikymmenten ajan ja muodostaa tähteen vahvan kiintymyssuhteen, jota fanit kuvaavat usein muun muassa hengenheimolaisuuden ja ystävyyden käsittein. Tämän suhteen vahvuus näkyi myös kuolemia seuranneen surun määrässä.

Veteraanitähden kuolemasta tekee erityisen traagisen myös se, että menetämme taiteilijan ja monien ihaileman persoonan lisäksi palasen historiaa, linkin menneisyyteen. Tähdet toimivat eräänlaisina aikakapseleina, joissa ruumiillistuvat monenlaiset menneisyyden kulttuuriset ja yhteiskunnalliset murrokset tai ainakin niiden mielikuvat. Tämä paljon musiikkia ja tähtipersoonaa laajemmalle ulottuva tähteyden ulottuvuus selittänee osin sitä, miksi Kilmisterin, Bowien tai Princen kuolemat herättivät niin paljon vastakaikua myös varsinaisen faniyleisön ulkopuolella.

Sosiaalinen media on muuttanut tapaamme käsitellä surua ja kuolemaa.

Myös sosiaalinen media vahvisti kolmikon kuolemien aiheuttamia reaktioita. Suru-uutiset levisivät Facebookin ja Twitterin kautta huikealla nopeudella kaikkialle maailmaan. Tilapäivitysten, kuvien ja musiikkivideoiden välittämät surunilmaukset tarjosivat faneille myös kollektiivisen surutyön foorumin, josta on sittemmin versonut erilaisia tähtien muistoille omistettuja verkkoyhteisöjä. Mediabuumi onkin osoitus siitä, miten sosiaalinen media on muuttanut tapaamme käsitellä surua ja kuolemaa. 

Tähtien kuolemat, aivan kuten heidän elämänsäkin, ovat aina vahvasti kaupallisuuden ympäröimiä. Tätä kuvaa musiikkipiireissä Elviksen kuolemasta lähtien kiertänyt lausahdus, jonka mukaan ”kuoleminen on uran kannalta hyvä liike”. Myös tämänvuotiset kuolemantapaukset näkyivät markkinoilla myyntipiikkeinä. Billboard-lehden mukaan David Bowien Yhdysvaltain levymyynti kasvoi tähden kuolemaa seuranneina päivinä yli 5000 prosenttia. Samaisen lehden mukaan Princen levyjä myytiin Yhdysvalloissa kuolinpäivää seuranneina kolmena päivänä yhteensä 398 000 kappaletta. Aiemmin samassa kuussa hänen viikkolevymyynnikseen oli kirjattu 5000 levyä. Kappaleiden latauskertojen osalta vastaavat luvut olivat 1 782 000 ja 14 000.

Fanikulttuurin näkökulmasta idolien kuolemia seuraava kulutushuuma on ristiriitainen ilmiö. Yhtäältä myynnin kasvu näyttäytyy tähtien kuolemalla rahastamisena, mitä se markkinoiden näkökulmasta pitkälti onkin. Toisaalta musiikin kuluttaminen on mitä luontevin tapa osallistua oman idolin muistamiseen. Faneille tarjoutuu mahdollisuus jättää hyvästit ja osoittaa kunnioitustaan tähdelle, joka on ollut samaan aikaan sekä läheinen että jossain kaukana saavuttamattomissa.

Kuoleman herättämissä voimakkaissa reaktioissa on ollut kyse myös eräänlaisesta käännekohdasta. Viimeistään näiden suru-uutisten myötä moni näyttää havahtuneen siihen, etteivät myöskään vauhdikkaimpien vuosiensa yli selvinneet tähdet ole kuolemattomia – siihen, että popin ja rockin pioneerisukupolvet ovat saavuttaneet iän, jossa heidän rivinsä alkavat väistämättä harveta.

Se merkitsee yhden aikakauden loppua. Tähän asti koko genren kehityskaari on ollut alkuperäisten tähtien kautta elävänä läsnä musiikkikulttuurissamme. Tämänvuotiset kuolemat ovat kuitenkin muistuttaneet meitä siitä, että olemme siirtymässä hiljalleen aikaan, jossa popin ja rockin varhaisvaiheet ovat tavoitettavissamme enää tallenteiden, cover-versioiden, muistojen ja historiakirjoituksen muodossa. Ja tämä todellakin on surullista.

 
 

Janne Poikolainen

VTT, tutkija - Nuorisotutkimusverkosto
 

Kommentit

Uutistamo

Kirjaudu tai luo tunnus Uutistamoon
Twitter- tai Facebook-tunnuksillasi

Facebook Twitter

Uutistamo ei lähetä viestejä Facebookiin tai Twitteriin puolestasi.