Suomi Nato-jäseneksi – mutta miksi?

10.08.2014 - Lukuaika 4 minuuttia
- Maailmanpolitiikka
Juha Mäkinen - Professori - Maanpuolustuskorkeakoulu

Ukrainan kriisi huolestuttaa valtaosaa kansalaisista, ja ratkaisuja muuttuneeseen turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen haetaan esimerkiksi Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Osa poliitikoista ja kansalaisista perehtyy monipuolisesti tähän tärkeään teemaan, mutta osa pitäytyy pääosin tunnepohjaisissa näkemyksissä. Valitettavan usein keskustelusta sivuun jäävät yksinkertaisimmat kysymykset vastauksineen: Miksi Suomen tulisi liittyä Naton jäseneksi – tai miksi ei?

Keskustelu Suomen turvallisuuspolitiikasta alkoi avautua 1990-luvun alussa, kun kylmä sota päättyi ja Neuvostoliitto hajosi. Tällöin myös Nato-jäsenyys oli mahdollista ottaa esille. Suomesta tuli Naton rauhankumppani vuonna 1994 ja kansanäänestyksen tulosta kunnioittaen Euroopan unionin jäsen vuonna 1995. Jo kylmän sodan aikana Suomi pyrki asteittain lähentymään osaksi eurooppalaista yhteisöä, mutta turvallisuus- ja puolustuspolitiikan ohjenuorana on säilynyt sotilaallinen liittoutumattomuus.

Nyt määrätietoisen ja pitkäjänteisen kehityksen tuloksena Suomen puolustusvoimat ovat jopa Nato-yhteensopivammat kuin uusimpien Naton jäsenmaiden asevoimat. Tältä osin esteitä Nato-jäsenyydelle ei ole. Enemmistö upseereista tukee Suomen Nato-jäsenyyttä, mutta pääosa kansalaisista vastustaa liittymistä. Miksi mielipiteet eroavat ja millaisin perustein?

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) Taloustutkimuksella viime joulukuussa teettämän kyselyn mukaan 38 prosenttia kaikista kyselyyn vastanneista suomalaisista arvioi Nato-jäsenyyden parantavan Suomen puolustuskykyä ja 35 prosenttia korostaa, etteivät Suomen puolustusvoimat yksin selviä maamme puolustamisesta. Edelleen 30 prosenttia uskoo jäsenyyden lisäävän Suomen turvallisuutta.

Yhteiskuntamme turvallisuuteen kohdistuvien uhkien kirjo on laaja. Valtioneuvoston laatimassa Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa (2010) määritetään kolmetoista erilaista uhkamallia, joista Nato-jäsenyys vastaisi lähinnä vain sotilaallisen voimankäytön uhkaan. Kuten Ukrainan tapahtumistakin voimme päätellä, sodan kuva jatkaa muutostaan ja esimerkiksi psykologinen sodankäynti ja kyberhyökkäykset ovat tulleet aiempaa tutummiksi suomalaisillekin. Myös arviot aseistettujen joukkojen merkityksen nollautumisesta ovat huomattavan ennenaikaisia.

Naton peruskirjan viides artikla velvoittaa jäsenet puolustamaan muita jäsenvaltioita. Perinteisesti tämän velvoitteen tulkitaan varmistavan turvallisuuden jäsenmailleen: eihän yhteenkään Naton jäsenmaahan ole hyökätty sotilaallisesti. Toisaalta sopii kysyä, turvaisiko Nato-jäsenyys esimerkiksi terrorismilta ja kyberhyökkäyksiltä.

Onkin liioiteltua väittää, että yksinomaan Nato-jäsenyys takaisi Suomen ja suomalaisten turvallisuuden. Naton niin kutsutut turvatakuut eivät suojaa monilta toimintaympäristössä pitkällä aikavälillä tapahtuvilta muutoksilta kuten ilmastonmuutokselta, eivätkä esimerkiksi yllättäviltä ympäristöuhkilta tai luonnon ääri-ilmiöiltä. Toisaalta sotilaallista suorituskykyä eli Natonkin resursseja voidaan käyttää hyödyksi virka-aputehtävissä silloin, kun väestön terveyttä ja hyvinvointia turvataan jonkin uhan jo konkretisoiduttua.

Edellä mainitun MTS:n raportin mukaan Suomen Nato-jäsenyyttä vastustetaan, koska suomalaisten sotilaiden tulkitaan joutuvan sotiin Suomen ulkopuolelle (45 %) ja koska Suomen olisi hyvä pysyä suurvaltaristiriitojen ulkopuolella (43 %). Jäsenyyttä vastustetaan myös siksi, että sen nähdään kasvattavan Suomen puolustusmenoja (36 %) ja koska Yhdysvalloilla mielletään olevan  liian suuri vaikutusvalta Natossa (35%). Verraten monet vastaajat (33 %) kokevat, että Nato-jäsenyys lisäisi Venäjän uhkaa Suomessa.

Suomen Nato-jäsenyys mahdollistaisi yhteisoperaatioiden suunnittelun Suomen alueella Euroopan unionin itärajalla, mutta edellyttäisi vastaavasti suomalaisten joukkojen sodan aikaisten toimien suunnittelun laajentamista Nato-naapureidemme alueille. Jäsenyyden myötä saatettaisiin luonnollisesti joutua lunastamaan Naton viidennen artiklan mukaisia sitoumuksia eli osallistumaan mahdollisesti muidenkin valtioiden puolustamiseen tai erilaisiin kriisinhallintaoperaatioihin. Osallistumiseen vaaditaan kuitenkin aina kansallinen päätös.

Nato-jäsenyyttä pohdittaessa on myös hyvä muistaa, että Naton, kuten Euroopan unioninkin, valta tehdä ja toimeenpanna päätöksiä on hyvin rajallinen, vaikka ne usein nähdään omavoimaisina organisaatioina. Kaikki Naton keskeiset päätökset pohjautuvat sen jäsenmaiden ratkaisuihin. Itse asiassa Euroopan unioniin verrattuna Nato toimii enemmän jäsenmaidensa antamilla ehdoilla, sillä Natolla ei ole komissioon ja parlamenttiin verrattavissa olevia elimiä. Päätöksenteko perustuu konsultaatioihin ja konsensukseen, mutta toisaalta Natossakin vaikuttaa yhdenmukaistumiseen ohjaava normipaine, joka ulottuu myös sen kumppanimaihin.

On myös tärkeää pohtia, miten ja missä määrin mahdollinen Nato-jäsenyys vaikuttaisi puolustusratkaisumme perusteisiin. Nyt Suomen puolustus perustuu koko maan kattavaan alueelliseen puolustusjärjestelmään, johon koulutetaan taistelijoita ja joukkoja yleisen asevelvollisuuden avulla. Mutta mahdollistaako kansalaisten toimintakyky ja maanpuolustustahto jatkossakin asevelvollisuuden ja kenties jopa nykyistäkin tasa-arvoisemman osallistumisen kansalaispalvelun muodossa? Missä määrin kansalaiset odottavat, että he voivat maksamiaan veroja vastaan osallistua turvallisuuden takaamiseen aiempaa vähemmän? On syytä varautua siihen, että vastaukset mahdollisesti muuttuvat tulevaisuudessa, eikä Suomen maanpuolustuksen perusteita voida ratkaista yksinomaan lyhimmillään noin kuuden kuukauden varusmiespalveluksella.

Miten varat riittävät koko maan kaikkien kansalaisten turvaamiseen ja puolustamiseen, kun esimerkiksi ilmavoimien tulisi 2020-luvun loppupuolella uudistaa hävittäjäkalustonsa miljardihankinnoin? Vaikka yhdessä muiden kanssa toimiminen on monessa mielessä järkevää, Nato ei kuitenkaan ole maanpuolustuksen säästöohjelma. Naton ohjeellisen suosituksen mukaan sen jäsenmaiden puolustusbudjetin pitäisi olla kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta, kun Suomella se on tällä hetkellä 1,36 prosenttia. Lopulta on lähes mahdoton sanoa, mikä olisi Natoon liittymisen kokonaisvaikutus puolustusbudjettiin pitkällä tähtäimellä.

On mahdollista, että tulevaisuudessa Nato pystyisi parhaimmillaan kehittämään jäsenvaltioidensa puolustuksellisista asevoimajärjestelmistä suorituskykyisen kokonaisuuden suhteessa esimerkiksi Venäjän ja Kiinan kehittyviin sotilaallisiin kapasiteetteihin. Turvallisuus ei kuitenkaan liity pelkästään valtioiden välisiin aseellisiin konflikteihin. Nato-jäsenyys saattaisi ratkaista tämän uhan, mutta ainakaan nykymuodossaan se ei näyttäydy kokonaisvaltaisena turvallisuusratkaisuna vaan korkeintaan sen osana.

 
 

Juha Mäkinen

Professori - Maanpuolustuskorkeakoulu
 

Kommentit (3 kpl)

  • Juha Tammikivi - 12.08.2014 | 04:56 -

    Mielenkiintoinen kokonaisuus. Hieman vähättelet Naton kykyä siviilikriisinhallintaan ja kykyyn toimia erilaisissa yllättävissä ja ns. Uusissa turvallisuusuhkatilanteissa. Nato koostuu erilaisista ja erilaisia turvallisuuskykyjä omaavista valtioista. Naton yhteisen rakenteen alla voidaan saada erikoiskyvyt myös muiden käyttöön alkaen ilma-ja merikuljetuskyvyistä. Näin on myös johtamisjärjestelmien, satelliittiyhteyksien ja kyber-kykyjen osalta. Yhdyn näkemykseesi, että Nato on tavallaan keskittynyt sotilaalliseen suorituskykyyn. Naton kehittymistä kuvaa kuitenkin se, että se kehitti toimintakonseptiaan kriisinhallinnan alalle ja sen jälkeen kybersodankäynnin alalle. Nato ei ole staattinen yhteisö, vaan se kykenee muuntautumaan vaikkakin hitaasti uusien uhkakuvien mukaisesti. Valitettavasti sotilaallisten kriisien ja vastakkainasetteluiden aika ei ole maailmasta poistunut ja näitä uhkakuvia vastaan voidaan ainakin pienten valtioiden osalta toimia muodostamalla esim. puolustusliittoja, joista Nato on eräs. S
    Suomen osalta geopoliittinen tilanteemme on ollut kautta aikain hankala, jossa olemme sijainneet aina jonkin toisen valtion turvallisuusvyöhykkeellä. Reunavaltioiden ja pienten valtioiden osuudeksi jää helposti pelinappulan rooli, josta löytyy esimerkkejä historiastamme. Suomen liittyminen puolustusliitto Natoon vähentäisi uhkaa joutua pelinappulaksi. Yksin jääminen on pahin vaihtoehto, koska maamme väestöpohja ja taloudelliset resurssit eivät mahdollista uskottavan puolustuksen ylläpitoa tulevaisuudessa.

     

    Samaa mieltä?

    0
    0
  • Mikko Savelius - 12.08.2014 | 15:44 -

    Kuinka monessa Nato-maassa toteutuu kahden prosentin tavoite? Ei kovin monessakaan. Esimerkiksi Tanska ja Norja yltävät 1,4 prosenttiin. Siis suunnilleen samaan kuin Suomi nykyisinkin.

     

    Samaa mieltä?

    0
    0
  • Veikko Luomi - 14.08.2014 | 07:40 -

    Vuonna 2013 kahteen prosenttiin ylsivät Iso-Britannia, Kreikka, Viro ja Yhdysvallat.

    Nato-maiden puolustusmenoista enemmän:

    http://www.nato.int/nato_static/assets/pdf/pdf_topics/20140224_140224-PR2014-028-Defence-exp.pdf

     

    Samaa mieltä?

    0
    0

Uutistamo

Kirjaudu tai luo tunnus Uutistamoon
Twitter- tai Facebook-tunnuksillasi

Facebook Twitter

Uutistamo ei lähetä viestejä Facebookiin tai Twitteriin puolestasi.