Sosiaalinen media muovaa identiteettiä

19.03.2015 - Lukuaika 5 minuuttia
- Suomalainen yhteiskunta
Sari Östman - FM, tohtorikoulutettava - Turun yliopisto

Yhä useampi jakaa elämäänsä sosiaalisen median kautta. Tämä ”elämäjulkaiseminen” on vaikuttanut paitsi siihen, mitä teemme verkossa, myös siihen, mitä ajattelemme sen ulkopuolella.

Internet alkoi yleistyä Suomessa 1990-luvun puolivälissä. Heti tuolloin syntyivät ensimmäiset suomalaiset ”nettikset”, kotisivujen yhteyteen kirjoitetut verkkopäiväkirjat. Teknologian kehittyessä kotisivujen tekeminen kävi helpommaksi ja niitä perustettiinkin ahkerasti vuosituhannen vaihdetta kohti. 2000-luvun alkuvuosina verkkopäiväkirjailijat siirtyivät käyttämään blogeja.

Blogien määrä kasvoi ensin hitaasti: vuoden 2005 kesäkuuhun mennessä Suomen Blogilistalla oli vasta noin 2000 aktiivista blogia. Vuosikymmenen puolivälin jälkeen blogit suorastaan räjähtivät suomalaisten tietoisuuteen: jo joulukuussa 2005 Blogilistalla oli yli 3600 blogia, vuotta myöhemmin yli 7500 ja samaan aikaan vuonna 2007 jo yli 12 000.

Tässä vaiheessa myös Facebook löi läpi Suomessa: lokakuussa 2007 yli 160 000 suomalaista käytti palvelua, joka oli tullut yleiseen tietoisuuteen maassamme vasta samana syksynä. Viisi vuotta myöhemmin peräti 95 prosenttia suomalaisista yhteisöpalvelujen käyttäjistä oli Facebookin jäseniä. Tämä tarkoitti, että aktiivisia Facebook-käyttäjiä oli jo vuonna 2012 lähes 1,8 miljoonaa.

Elämäjulkaisemista koskeva keskustelu on alusta asti ollut keskustelua ääripäistä: narsismista, itsensä paljastelusta, kiusaannuttavista avautumisista ja ärsyttävästä Facebook-retostelusta. Toisessa ääripäässä se on kuvattu identiteettiä vahvistavana, kansalaisjournalismina ja uusina ansaintamahdollisuuksina. Elämäjulkaiseminen ei kuitenkaan ole näkyvästi vähentynyt eikä lisääntynyt keskustelun eri suuntien mukaan.

Mitä elämäjulkaisijat sitten tekevät? Kertovat päivistään, joskus öistään, lyhyin anekdootein Facebookissa, kuvaavat arkeaan viehättävien suodattimien läpi (tai ilman) Instagramissa, pyytävät neuvoja äitiyteen keskustelupalstalla ja pohtivat blogien pidemmissä teksteissä eri elämänalueita kuten muotia, kokkaamista tai arkea. Elämäjulkaiseminen voi olla harrastus kuin jalkapallo tai vuorikiipeily tai yhtä arkista toimintaa kuin ruisleivän voitelu.

Ilmiön tullessa yhä tavallisemmaksi elämäjulkaisemista ei enää tarvitse perustella esimerkiksi oppimishalulla. Teknologia on niin helppoa, että lähes kuka tahansa joskus netissä surffaillut selviytyy Facebookiin liittymisestä tai blogin perustoimintojen käyttämisestä. Sitä ei myöskään tarvitse selitellä tärkeän tiedon jakamiseksi tai ”ihan vaan yhteydenpidoksi”. Itsestä ja omasta elämästä kertominen verkon julkisissa tiloissa on tullut hyväksyttäväksi osaksi suomalaisten arkea.

Eräät perustavoitteet, elämän jäsentäminen ja seurallisuus, ovat säilyttäneet merkityksensä ensimmäisistä nettiksistä 2010-luvun Insta- ja FB-verkostoihin. Elämäjulkaisijat etsivät yhteyttä muihin ihmisiin peilatakseen näihin omaa minäkäsitystään ja saadakseen siitä palautetta: he tekevät sosiaalista identiteettityötä.

Elämäjulkaisijat eivät kerro itsestään läheskään kaikkea, vaikka siltä vaikuttaisikin. Jokainen Facebook -päivitys, blogikirjoitus ja Instagram-valokuva on harkittu kokonaisuus. Julkaisua edeltää hallintaprosessi, jonka aikana elämäjulkaisija päättää, mitä haluaa itsestään kertoa, miten ja millä välineillä, ja mikä tärkeintä – mitä hän ei kerro. Näitä hallinnan elementtejä pohditaan vahvimmin elämäjulkaisemisen alkuvaiheissa. Toiminnan tullessa tutummaksi elämäjulkaisija ei enää pohdi rajojaan jatkuvan tietoisesti, vaan painaa määrittelemänsä hallintasäännöt selkäytimeensä. Niiden avulla hän rakentaa itselleen luontevan julkisena olemisen tason.

Mitä pysyvämpi osa arkea elämäjulkaisemisesta tulee, sen syvemmin henkilö sisäistää sen osaksi itseään. Omaksuessaan elämäjulkaisemisen toimintakulttuurin ihminen omaksuu myös siihen kuuluvan toimijaroolin: hän oppii ymmärtämään, miten erilaisissa ympäristöissä toimitaan, miten verkossa on sopivaa ilmaista asiat. Hän tietää esimerkiksi, että ei sovi HUUTAA, hymiöt helpottavat tunnetilojen ymmärtämistä, lukijoille on annettava itsestään sopiva määrä intiimiä luottamuksen lisäämiseksi, muttei kuitenkaan liikaa, etteivät he kiusaannu ja niin edelleen.

Toimintakulttuurin sisäistämisen lisäksi tapahtuu jotain muuta, syvempää. Eräs elämäjulkaisija kertoi aiemmin miettineensä ”elämänsä kaikissa tilanteissa” millaisen blogimerkinnän asiasta saisi. Facebookin yleistyttyä hän alkoi vastaavasti miettiä, millaisen FB-statuksen jostain tapahtumasta saisi.

Oletko koskaan kulkenut vaikkapa jokivartta auringonlaskussa tai ihaillut täydellisesti onnistunutta ateriaa pöydän ääressä samalla miettien jo puolittain, millaisessa valokuvassa ja millaisen tekstin kera tilanne välittyisi parhaiten sosiaalisessa mediassa? Minä olen. Miksi?

Kun istun läppärini ääreen kirjoittaakseni blogitekstin tai vedän älypuhelimen taskusta näpytelläkseni nopeasti nasevan FB-päivityksen, toimin elämäjulkaisijan roolissani. Samalla tavoin lasteni kanssa olen äidin roolissa, työpaikalla tutkijana ja niin edelleen. Jokaisella on suuri joukko erilaisia rooleja, jotka ilmenevät tietoisena toimintana eri tilanteissa. Asettaudumme tekemään asioita erilaisista rooleista käsin: myös elämäjulkaisemista teemme siihen soveltuvassa roolissa, jonka voimme ottaa kun olemme sisäistäneet esimerkiksi netikettien ja verkkoteknologioiden riittävän hallinnan ja elämäjulkaisemiseen soveltuvat ilmaisukäytännöt.

Tietoyhteiskunnan tutkija, sosiologi Manuel Castells on todennut, että roolit järjestävät käytännön toimintaa siinä missä identiteetit järjestävät merkityksiä. Kun sisäistämme elämäjulkaisijuuden olennaiseksi osaksi arkeamme, olemme harjaantuneet toimimaan elämäjulkaisijan roolissa. Kasvava osa ihmisistä on kuitenkin sisäistänyt elämäjulkaisijuutensa syvemmin, osaksi identiteettiä. Kun seisomme upean maiseman edessä käsi kädessä treffikumppanin kanssa miettien, miten tilanteen parhaiten kuvaisi somessa, ihastumisroolimme takaa kurkistaa identiteetin tasolle sisäistetty elämäjulkaisija.

Tällainen identiteetiksi muuttuminen ei tapahdu hetkessä, mutta sosiaalisen median saadessa muun muassa mobiilivälineiden myötä yhä laajempaa asemaa vapaa-ajassa, työelämässä ja valtamedian toiminnassa, se tapahtuu entistä nopeammin. 2000-luvun alun blogipäiväkirjan pitäjältä näytti menevän muutamia vuosia ennen kuin hän alkoi ajatella elämäänsä blogin kautta. Tekeillä olevan tutkimukseni perusteella Facebookiin liittyjiltä siihen näytti menevän joitakin kuukausia. Etenkin vuoden 2008 jälkeen vauhti on kiihtynyt.

Tämä ei tarkoita, että kaikkien identiteetti muuttuisi peruuttamattomasti tai kokonaan. Identiteetti on monien käsitysten mukaan kuin kukkakimppu: rakennamme sen osista, jotka vaihtuvat, muuttuvat, kuihtuvat, kukoistavat ja joita voimme järjestellä yhä uudelleen niin tietoisella kuin tiedostamattomalla tasolla.

Elämäjulkaisijuus on yksi tällainen ”identiteettikorsi”: se saattaa asettua etualalle hetkeksi kunnes pyörähtää kimpun näkymättömissä olevalle puolelle. Kerran synnyttyään se ei kuitenkaan itsestään kuihdu, ainakaan ellemme lopeta kaikkia elämäjulkaisujamme ja jopa muiden tuottamien sisältöjen seuraamista lopullisesti ja täysin. Elämäjulkaisijuus ei silti vie mitään muuta identiteettimme osaa pois. Se on lisäosa, ajankohtainen päivitys.

Kirjoittaja on digitaalisen kulttuurin tutkija, joka on kirjoittanut muun muassa hyvistä elämäjulkaisijoista ja sosiaalisen median historiasta.

 
 

Sari Östman

FM, tohtorikoulutettava - Turun yliopisto
 

Kommentit

Uutistamo

Kirjaudu tai luo tunnus Uutistamoon
Twitter- tai Facebook-tunnuksillasi

Facebook Twitter

Uutistamo ei lähetä viestejä Facebookiin tai Twitteriin puolestasi.