Sekä Brexitin kannattajat että vastustajat ammentavat tukea historiasta

17.06.2016 - Lukuaika 4 minuuttia
- Maailmanpolitiikka
Mika Suonpää - PhD, yliopistonlehtori - Poliittinen historia - Turun yliopisto

Historioitsijat ovat asettuneet poteroihin Britannian EU-eron ympärille. Kummallakin ryhmittymällä on oma tulkintansa menneisyydestä, mikä tukee juuri heidän kantaansa.

Britit äänestävät juhannuksena maan tulevaisuudesta osana Euroopan unionia. Britannian EU-jäsenyys on ollut esillä tammikuusta 2013 asti, kun pääministeri David Cameron lupasi järjestää kansanäänestyksen, jos konservatiivit jatkavat vallassa vuoden 2015 parlamenttivaalien jälkeen.

Brexitiin eli Britannian mahdolliseen eroon liittyvä keskustelu on ollut vilkasta viime kuukausina. Asiantuntijoiden mukaan Britannia säilyy osana unionia, jos järki voittaa: se on taloudellisesti, poliittisesti ja sotilaallisesti tolkullisin ratkaisu. Äänestyspäätökset eivät kuitenkaan perustu pelkästään järkeen, vaan myös tunteet, identiteetti ja kulttuuri vaikuttavat lopputulokseen.

Historia on kansallisen identiteetin tärkeimpiä rakennuspalikoita. Historian merkkihenkilöitä, kansallisia traditioita ja keskeisiä tapahtumia muistellaan tai unohdetaan kulloisenkin kulttuurin tarpeista käsin. Menneisyyttä kommentoivat rakentavat aina yhteyksiä menneen, nykyisyyden ja tulevaisuuden välillä. Historian tietoista käyttöä poliittisten päämäärien ajamiseksi kutsutaan historiapolitiikaksi.

Historian merkkihenkilöitä, kansallisia traditioita ja keskeisiä tapahtumia muistellaan, tai unohdetaan, kulloisenkin kulttuurin tarpeista käsin.

Konservatiivien kärkipoliitikot ovat aktiivisesti politisoineet Brexit-keskustelun historiallisia ulottuvuuksia. Brexitistien keulakuvana kunnostautunut Lontoon entinen pormestari Boris Johnson vertasi EU:ta Hitlerin ja Napoleonin pyrkimyksiin rakentaa ”supervaltio”. Cameron puolestaan maalasi uhkakuvaa, jossa Britannian EU-ero saattaisi johtaa sotaan. Hänen mukaansa EU on luonut rauhaa toistensa kurkuissa vuosikymmeniä olleiden valtioiden välille.

Euroopassa on käyty useita niin sanottuja historiasotia, joissa vastakkaisiin poteroihin kaivautuneet historioitsijat ovat kiistelleet menneisyyden tulkinnoista. Yleensä kiistat syntyvät merkkivuosien juhlinnan yhteydessä, uuden tulkinnan kautta tai – kuten Britanniassa nyt – merkittävän kansallisen päätöksen edessä.

Historiasta on kamppailtu esimerkiksi Saksassa 1960-luvulla ensimmäisen maailmansodan syttymisen syihin liittyen ja Ranskassa vuonna 1989 vallankumouksen 200-vuotisjuhlinnan yhteydessä. Brittihistorioitsijoiden nyt käymä Brexit-keskustelu jatkaa eurooppalaista perinnettä ja tuo esiin EU-jäsenyyttä vastustavien ja sitä puoltavien ajattelun taustoja.

EU-kriittisyyttä kiihkeimmin ovat pitäneet yllä Cambridgen yliopiston Välimeren historian professori David Abulafian ympärille ryhmittynyt Historians for Britain (HfB) -kollektiivi, joka perustettiin ennen kevään 2015 parlamenttivaaleja. Ryhmää tukee myös toinen korkean profiilin Cambridge-historioitsija David Starkey, joka on tunnettu rääväsuu. Ryhmittymä pyrki ennen vaaleja osoittamaan, että konservatiiveja äänestämällä äänestäjät avaisivat mahdollisuuden Britannian EU-ehtojen uudelleenneuvottelemiselle. Tämä oli historiapolitiikkaa puhtaimmillaan.

On tulkittu, että Britannian historia ja traditiot ovat poikkeuksellisia muihin jäsenmaihin verrattuna ja siksi myös Britannian aseman EU:n sisällä pitäisi olla erityislaatuinen.

Abulafian kollektiivin tulkinnan mukaan jäsenyysehtojen uudelleenarviointi oli tärkeää, koska Britannian historia ja traditiot ovat poikkeuksellisia muihin jäsenmaihin verrattuna ja siksi myös Britannian aseman EU:n sisällä pitäisi olla erityislaatuinen. He arvioivat, että Britannian tapausoikeuteen perustuvat oikeuskäytänteet, parlamentarismin pitkä keskiajalle asti ulottuva perinne, demokratia ja oikeudenmukaisuudentunne ovat brittiläisiä erikoisuuksia, jotka erottavat maan muusta Euroopasta ja muovaavat Britannian kansallisia instituutioita. Manner-Euroopan historia on puolestaan ollut harvainvallan, sotien, ääriajattelun ja vallankumousten näyttämö.

EU-jäsenyys on HfB-historioitsijoiden arvioissa heikentänyt Britannian henkisiä ja institutionaalisia perustuksia. Eniten kritisoidaan unionin demokratiavajetta ja byrokraattisuutta sekä EU:n pyrkimystä alistaa jäsenmaat yhteisen eurooppalaisen identiteetin alle.

HfB:n näkemykset kumpuavat Britannian historian poikkeuksellisuusteesistä, jolla on pitkä 1800-luvun lopulle juontuva historia. Sitä ovat tahoillaan toistaneet muiden muassa historioitsijat John Seeley, Henrietta Marshall ja G.M. Trevelyan. He korostivat imperiumin myönteisiä puolia ja Britannian globaalia roolia sekä esittivät, että Britannia oli historian saatossa ”mennyt Eurooppaan” vain pelastaakseen sen tyrannialta ja tuholta. EU-uutisoinnissaan Britannian tabloidilehdistö ammentaa jatkuvasti tästä lähteestä.

Abulafian ryhmää vastaan on asettautunut suuri joukko historioitsijoita, jotka pitävät poikkeuksellisuusteesiä todellisuutta vääristävänä harhana. Heidän mukaansa Britannian parlamentti oli suvereeni vasta Englantia, Skotlantia ja Irlantia repineiden vallankumousten jälkeen 1600-luvun lopulta lähtien, brittiläiset oikeuskäytänteet ovat saaneet huomattavan määrän vaikutteita Manner-Euroopasta, ääriajattelu – erityisesti antisemitismi – ovat olleet vahvasti läsnä myös Britanniassa ja maa on vuosisatojen saatossa ollut läheisessä vuorovaikutuksessa mantereen kanssa.

Hiljattain tähän EU-myönteiseen ryhmään liittyivät esimerkiksi eturivin historioitsijat Simon Schama, Ian Kershaw, Niall Ferguson ja Timothy Garton Ash. He esittivät avoimessa kirjeessään The Guardianille, että Britannialla on historian saatossa ollut korvaamaton rooli Euroopan kehityksessä ja näin on myös oltava tulevaisuudessa. Sen takaa ääni EU-jäsenyyden puolesta. Myös he käyttävät historiaa poliittisia tarkoitusperiä varten kytkiessään Britannian EU-jäsenyyden maan menneisyyteen.

Tämä historioitsijoiden välinen kiistely herättää kysymyksen tutkijoiden julkisesta ja poliittisesta roolista. Tuleeko historioitsijoiden käyttää asiantuntijuuttaan poliittisten päämäärien ajamiseen? Onko tämä peräti suositeltavaa?

Kansanäänestyksen lopputulosta tai sen vaikutuksia on hyödytöntä lähteä arvailemaan. Varmaa on, että tulevaisuudessa historioitsijoilla riittää töitä koko tapahtumaketjun ja sen jälkipyykin tutkimisen parissa.

 
 

Mika Suonpää

PhD, yliopistonlehtori - Poliittinen historia - Turun yliopisto
 

Uutistamo

Kirjaudu tai luo tunnus Uutistamoon
Twitter- tai Facebook-tunnuksillasi

Facebook Twitter

Uutistamo ei lähetä viestejä Facebookiin tai Twitteriin puolestasi.