Ruoka on järkeä ja tunnetta

29.01.2015 - Lukuaika 5 minuuttia
- Keho, mieli ja sukupuoli
Piia Jallinoja - Dosentti - Kuluttajatutkimuskeskus, Helsingin yliopisto

Viralliset ravitsemussuositukset tehdään tilastollisen tiedon perusteella: ei ole mielipidekysymys, aiheuttaako eläinrasvojen liika kulutus sydän- ja verisuonisairauksia. Silti jatkuvasti syntyy kohuja ja hittidieettejä, joissa kiistetään ravitsemussuositusten viestit. 

Ruokavalintoihin vaikuttavat lukuisat tekijät ravitsemustiedosta ja varallisuudesta, ruokakulttuuriin ja tunteisiin. Ymmärrystä tieteellisen ravitsemustiedon ja ruokatrendien aaltoilun välillä on usein vaikea löytää.

Ravitsemussuositusten suhdetta tieteelliseen tietoon ja toisaalta yksilöiden omiin kokemuksiin ovat äskettäin käsitelleet muun muassa professorit Markku Peltonen ja Mikael Fogelholm.

Tiivistetysti sanottuna he korostavat sitä, että ravitsemussuositukset perustuvat lukuisiin tutkimuksiin, eivätkä voi siten pohjautua yksittäisten ihmisten kokemuksiin. Olen samaa mieltä Peltosen ja Fogelholmin kanssa. Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole toistaa näitä kantoja vaan valottaa syitä nykytilanteeseen, jossa tiedeperustainen näkemys joutuu jatkuvasti haastetuksi.

Modernin tieteen perustana on ajatus, että tiede ja tutkimukset osoittavat, mitä luonnossa ja maailmassa on, eivätkä sitä, mitä siellä pitäisi olla tai miltä mikäkin luonnontila eri ihmisistä tuntuu. Tutkimus perustuu suuriin havaintoaineistoihin ja on ainakin periaatteessa vapaa tunteista ja tulkinnoista. Tiede pyrkii tarkastelemaan maailmaa mahdollisimman objektiivisesti ja lahjomattomasti, luokitellen ja keskiarvoihin vedoten.

”Kuuntele kehosi ääntä”

Esimerkin toisesta, yksilön kokemusta korostavasta näkökannasta, tarjoaa yleis- ja verisuonikirurgi Taija Somppi, joka on viime vuosina esiintynyt useita kertoja television ajankohtaisohjelmissa kritisoimassa lääketieteen ”virallista kantaa” liittyen muun muassa ravinnon rasvoihin. Taija ja Jani Sompin kirja Parantavat rasvat edustaa kansallisten ravitsemussuositusten vastaista linjaa muun muassa suosittamalla eläinrasvojen kuten voin syömistä.

Kirja on hyvä esimerkki karppausbuumin aikaisesta argumentaatiosta, jossa yhtäältä pyritään osallistumaan tieteelliseen keskusteluun ravinnon rasvoista, mutta toisaalta pidetään yksilön kehollista kokemusta ja lääkäreiden potilaidensa parissa tekemiä havaintoja tärkeimpänä ruokavalintoja ohjaavana viestinä.

Parantavat rasvat -kirjan toteamukset ”Keho ei valehtele.” ja ”Oma keho näyttää olevan ainoa rehellinen, joka kertoo mitä ja miten pitää syödä ja mitä lääkkeitä on hyvä käyttää tai olla käyttämättä” (s. 135) kuvaavat hyvin näkökantaa, jossa yksilön kokemukset ajavat ravitsemussuositusten ohi.

Yksilöllisiä kokemuksia arvostavan rintaman parissa ei olla kuitenkaan täysin hylätty tieteellistä lähestymistapaa, vaan itse asiassa se halutaan entistä tiukempaan tarkasteluun. Internetin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa on tavan takaa vaadittu, että yksilöiden terveyskokemusten pohjalta ja innoittamana pitäisi suunnitella ja toteuttaa uutta tutkimusta ravinnon rasvoista.

Kiihtyneet ruokasodat

Julkisessa keskustelussa ravitsemuksen asiantuntijat ovat pääosin keskittyneet puolustamaan tutkimustietoa elintapojen vaikutuksista ihmiskehoon. Vuosikymmeniä jatkuneista yrityksistä huolimatta mediassa syntyy tavan takaa kohuja, joissa kiistetään ravitsemussuositusten viestit.

Ei ole makuasia, aiheuttaako eläinrasvojen kulutus sydän- ja verisuonisairauksia, mutta makuasiat liittyvät siihen, miten tieto tästä syy-seuraussuhteesta vaikuttaa ihmisten valintoihin.

Juuri tässä kohtaa tiede joutuu vaikeuksiin – ihmisten keittiöissä ja internetin keskustelupalstoilla. Makuasiat ja vaihtoehtoiset ruokavaliot sotkevat tieteeseen vetoavan valistuksen tai ainakin hankaloittavat sen toteuttamista väestön parissa. Tätä tilannetta tiedotusvälineet ja sosiaalinen media mielellään hyödyntävät.

Nykytilanteessa saattaa näyttää siltä, että tieteen valtakausi olisi hiipumassa ja että tiedettä kritisoivia kantoja esitetään aikaisempaa enemmän. Tieteentutkija Steven Shapinin (1996) on kuitenkin esittänyt, että jo 1600-luvulta alkaen modernin tieteen ytimessä on ollut ristiriita, joka koskee objektiivisen, kohteesta etääntyneen luonnontieteen ja jokapäiväisen elämän subjektiivisuuden, tunteiden ja tavoitteiden välistä suhdetta. Modernin ihmisen paradoksi onkin, että olemme sekä tieteellisen, rationaalisen päättelyn lapsia että kokevia ja tuntevia yksilöitä. Molemmat puolet haluavat tulla kuulluiksi ja ymmärretyiksi. Nykyään tiedekriittisten kantojen ilmaisemiselle on kuitenkin enemmän ja nopeampia kanavia kuin ennen. Myös perinteiset mediat ovat pakotettuja reagoimaan nopeasti erilaisiin internetissä ja sosiaalisessa mediassa tunnekuohuja aiheuttaviin aiheisiin.

Toisaalta, myös terveydenhoidossa on jo jonkin aikaa hyödynnetty ihmisten aktiivisuutta ja omaa kokemusta: standardoiduista ratkaisuista pyritään kohti räätälöityjä ratkaisuja, potilaita kannustetaan itse seuraamaan verenpainettaan ja painoaan. Voimaannuttavat elintapaohjausmenetelmät kannustavat asiakkaita rakentamaan ruokavaliotaan heille sopivista elementeistä.

Karppaus osui ajan hermoon

Entäpä sitten hittidieetit, kuten hiilihydraattien välttelyyn perustuva karppaus? Miksi se sai julkisuudessa niin valtavat mittasuhteet?

Karppaus vastasi omalla tavallaan terveysasiantuntijoiden ja median esittämään huoleen lihavuuden yleistymisestä. Se myös haastoi perinteisen, tieteellisen asiantuntijuuden luottamalla myös tavallisten ihmisten kokemuksiin terveydestä ja hyvinvoinnista.

Karppauksessa palautettiin kunnia eläinrasvoille, jotka asiantuntijat olivat kansalta kieltäneet. Näin karppauksessa oli jopa karnevalistisia piirteitä, kun ”herrojen” ja ”narrien” roolit käännettiin. Lisäksi individualistisessa ruokakulttuurissa karppaus, paleo-dieetti tai jokin muu ruokavalio tarjoaa itse valitun suunnan ja jopa heimon median moniäänisten viestien hämmentämille ihmisille.

Kiinnostavaa on, että valtavasta julkisuudesta huolimatta vain seitsemän prosenttia suomalaisista ilmoitti keväällä 2012 karppaavansa. Heistäkään merkittävä osa ei kieltäytynyt hiilihydraateista kovin ehdottomasti.

On silti todennäköistä, että karppauksen piirteet vaikuttivat muihinkin kuin niihin, jotka ilmoittivat karppaavansa. Osa identifioituu dieetteihin voimakkaasti, osa taas ei lainkaan. Jotkut soveltavat oppeja yhdistellen niitä muihin ruokamieltymyksiinsä ja ehkä johonkin toiseen ajankohtaiseen ruokavalioon – vaikkapa kansallisiin ravitsemussuosituksiin.

Pitääkö ihmisiä sitten varoittaa ja moittia erilaisiin muotiruokavalioihin hurahtamisesta? On hyvä, että ravitsemuksen asiantuntijat muistuttavat ihmisiä erilaisten ruokavalioiden sudenkuopista – etenkin, jos ne sisältävät paljon rajoituksia ja niitä sovelletaan myös perheen lapsiin.

Toisaalta varoituksissa on joitain moralisoinnin ja puritanismin piirteitä: joskus tuntuu, että ravitsemusasiantuntijoiden ideaalina kajastelee kurinalainen yksilö, joka valitsee ruokansa järkiperusteilla eikä koe tarvetta hömpsähtää kaikenlaisiin muoteihin ja hassutuksiin. Paheksutaan gluteenittomiin tuotteisiin ja superfoodeihin tuhlaamista tai uusien ruokatrendien perässä säntäilemistä.

Voisiko kuitenkin ajatella, että sitähän me modernit kuluttajat teemme joka tapauksessa ja siihen meitä kannustetaan? Onko tuhlaaminen gluteenittomaan leivonnaiseen sen suurempi pahe kuin rahan käyttäminen luksusmarmeladiin, vaikka kaupan oma merkki on edullisempi tai ulkomaanmatkoihin, kun Suomessakin voi rentoutua. Ostamme erikoisuuksia ja luksusta jatkuvasti, vaikka ”tavallistakin” on tarjolla.

Kun terveydenedistäjät ymmärtävät ja hyödyntävät muotidieettien taustalla olevia pyrkimyksiä lisätä hyvinvointia ja mielihyvää tai olla ajan hermolla, syntyy myös mahdollisuus kaventaa kuilua tiedepohjaisten suositusten ja oman kehon kuuntelun välillä. Merkkejä tästä on jo ilmassa.

 
 

Piia Jallinoja

Dosentti - Kuluttajatutkimuskeskus, Helsingin yliopisto
 

Kommentit (2 kpl)

Uutistamo

Kirjaudu tai luo tunnus Uutistamoon
Twitter- tai Facebook-tunnuksillasi

Facebook Twitter

Uutistamo ei lähetä viestejä Facebookiin tai Twitteriin puolestasi.