Ravitsemussuosituksia kritisoidaan hatarin perustein

02.10.2014 - Lukuaika 4 minuuttia
- Keho, mieli ja sukupuoli
Mikael Fogelholm - Ravitsemustieteen professori - Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos, Helsingin yliopisto

”Kuuntelen kehoani ja päättelen itse, mikä ruoka minulle sopii. En viitsi seurata ravitsemussuosituksia, koska ne uudistuvat aivan liian hitaasti.” Näin viestitettiin minulle Twitterin kautta viime keväänä. Ravitsemussuosituksia kritisoidaan usein liian hitaasta uusiutumisesta tai siitä, etteivät ne reagoi viimeisimpiin tutkimustuloksiin. Lisäksi on moitittu sitä, etteivät suositukset huomioi yksilöllisiä eroja.

Tänä vuonna ilmestyneet suomalaiset ravitsemussuositukset ovat saaneet osakseen valtavan ryöpyn moitteita ja jopa pilkkaa. Kun ravitsemussuositukset uudistettiin viimeksi vuonna 2005, tuskin kukaan edes nosti kulmakarvaansa.

Ravitsemussuosituksia käytetään väestön ravitsemustilan seurannassa sekä seurannan tulosten tulkinnassa. Niiden avulla ohjataan terveys- ja ravitsemuspoliittisia päätöksiä. Monia väestön ravitsemustilaa parantavia ratkaisuja voidaan tehdä keskiarvojen perusteella ilman, että suosituksissa huomioidaan lainkaan yksilöllisyyttä.

D-vitamiinisuositus on tästä hyvä esimerkki. Jo 1990-luvun lopussa kävi ilmi, että suuri osa suomalaisista sai etenkin talvisin D-vitamiinia suositusta vähemmän. Niinpä vuonna 2003 päätettiin lisätä D-vitamiinin määrää nestemäisissä maitovalmisteissa ja margariineissa. Edelleen 2010-luvun alussa määrää lisättiin, sillä D-vitamiinisuositusta oltiin nostamassa jo toista kertaa peräkkäin. Nyt suomalaisten D-vitamiinin saanti ruoasta on Pohjoismaista runsainta ja vastaavasti pillereiden tarve pienin, joten toimenpiteitä voi pitää onnistuneina.

Suosituksia kritisoidaan pakottaviksi ja siksi yksilön tarvetta ja makua huonosti huomioiviksi. Itse asiassa ravitsemussuositukset ovat hyvin väljiä. Esimerkiksi rasvan saantisuosituksen eli rasvasta saatavan energian osuuden alaraja on 25 prosenttia kokonaisenergiansaannista, mikä tarkoittaa varsin vähärasvaista, ”kuivaa” ruokavaliota. Toisaalta yläraja eli 40 prosenttia kokonaisenergiasta kuvastaa ihan reipasta rasvan käyttöä samalla tavalla kuin Italiassa tai Espanjassa.

Myös ruokapyramidissa esitetyt suositukset ovat vain suuntalinjoja, eivät pakotteita. On olemassa lukuisia tapoja koostaa terveyttä edistävä, ravitsemussuositusten mukainen ja samalla yksilöllinen ruokavalio.

Tieteen näkökulmasta on lähestulkoon mahdotonta laatia sellaisia ravintosuosituksia, jotka ottavat täydellisesti huomioon ihmisten yksilöllisyyden. Ruokatottumuksiin liittyvät sairaudet ovat monen tekijän aiheuttamia, ja ruokavaliossa on aina läsnä sekä terveyttä edistäviä että heikentäviä tekijöitä. Ruokavalion muutoksen vaikutuksia terveyteen on nykymenetelmin mahdotonta ennustaa yksilökohtaisesti.

Ravitsemussuositusten mukaisia, varsin väljiä suuntaviivoja seuraamalla todennäköisyys pysyä terveenä on kuitenkin suurempi, kuin jos suosituksia ei noudata. Sairastuneen yksilön näkökulmasta tätä voi olla vaikea ymmärtää: tieto siitä, että sairastumisen todennäköisyys on väestötasolla pieni, ei sairastunutta yksilöä helpota. Jos on huono onni tai perimä, voi loistavillakin valinnoilla löytää itsensä sairaalasängyn pohjalta.

Entä uusiutuvatko ravitsemussuositukset hitaasti? Ne perustuvat tieteellisten tutkimusten muodostamaan kokonaiskuvaan ravintoaineiden, ruoka-aineiden tai ruokavaliotyypin ja terveyden yhteyksistä. Suosituksia laadittaessa käytetään hyväksi väestötutkimuksia, laboratoriossa tehtäviä kokeellisia tutkimuksia sekä satunnaistettuja interventioita, joissa tutkittavat arvotaan kahteen tai useampaan eri ruokavaliota noudattavaan ryhmään. Luotettavan käsityksen muodostamiseen tarvitaan useita, joskus jopa kymmeniä tutkimuksia. Se vie aikaa.

Aika ajoin julkaistaan uusia tutkimuksia, jotka ovat ristiriidassa suositusten perustana olevan yhteisymmärryksen kanssa. Niin kummallista kuin se onkin, yleensä tästä ei kuitenkaan seuraa mitään. On aivan tavallista, että tieteessä saadaan ristiriitaisia tuloksia. Ruokavalion yhteys terveyteen on monimutkainen ja siksi ristiriitaiset tulokset ovat normaaleja. Esimerkiksi väestötutkimuksissa erilaiset tilastotieteelliset käytännöt voivat muuttaa tuloksia.

Ristiriitaisia havaintoja on tietysti yritettävä tulkita parhaalla mahdollisella tavalla. Onko vanhemmissa tutkimuksissa tehty jotakin systemaattisesti väärin? Miten tämä uusin tutkimus poikkeaa vanhoista? Onko aikaisemmin havaittu samankaltaista ristiriitaa? Lopulta tieteellinen tieto muodostuu useista tutkimuksista, joiden painoarvot voivat toki vaihdella. Olisi hämmentävää, jos vain uusin havainto määräisi totuuden – silloinhan saisimme tehdä uusia suosituksia useita kertoja vuodessa.

Tieteeseen nojaaminen väistämättä hidastaa ravitsemussuositusten uudistumista. Muutoksia tapahtuu silloin, kun siihen on aihetta. Hyvä esimerkki on edellä mainittu D-vitamiini, jonka saantisuositus on kaksinkertaistunut viidestä mikrogrammasta kymmeneen 16 vuodessa. Vuonna 2006 C-vitamiinin saantisuositus nousi 25 prosenttia ja uusimmissa suosituksissa seleenisuositus vajaan 20 prosenttia.

Nyt uudistettiin myös rasvan ja hiilihydraattien saantisuositusta ”sallimalla” aikaisempaa rasvaisempi ja vähemmän hiilihydraatteja sisältävä ruokavalio. Tuoreet kehotukset rajoittaa punaisen lihan ja lihavalmisteiden sekä lisätä pähkinöiden ja siementen käyttöä ovat myös tieteeseen perustuvia uudistuksia.

Monet ravitsemussuosituksia arvostelleet väittävät, ettei suosituksissa oikeasti pyritä terveyden edistämiseen, vaan ainoastaan elintarviketeollisuuden palvelemiseen. Totuus ei voisi olla kauempana. Pohjoismaisia ravitsemussuosituksia laadittaessa kaikkien asiantuntijoiden kytkökset teollisuuteen perattiin hyvin tarkkaan. Olisin myös suomalaisten ravitsemussuositusten valmisteluryhmän jäsenenä todella mielelläni toivottanut kaikki halukkaat kärpäsinä kattoon seuraamaan suositusten tekoa. Silloin olisi voinut varmistua siitä, että tavoitteena on todellakin ollut laatia tieteeseen perustuvat, terveyspoliittista päätöksentekoa palvelevat ja samalla mahdollisimman usean ihmisen terveyttä edistävä suositukset.

 
 

Mikael Fogelholm

Ravitsemustieteen professori - Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos, Helsingin yliopisto
 

Kommentit (2 kpl)

  • Tuomas Lantto - 04.10.2014 | 10:02 -

    Mitenhän tuo viimeinen kappale? Valtion ravitsemusneuvottelukunnan jäsenenä on mm. Johtaja Marleena Tanhuanpää , Elintarviketeollisuusliitto ry, siis hänethän on ihan palkattu ajamaan elintarviketeollisuuden etuja. Anni-Mari Syväniemi , Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto ry ja palkan maksaa maanviljelijät niin ja Anna Salminen, Päivittäistavarakauppa ry kiinnostaahan tietysti puheissa kansanterveys, mutta taitaa todellisuudessa vaakakupissa painaa kuitenkin sen oman palkan maksajan pärjääminen. Tokihan voisi kysyä myös edustaako Opetus- tai Lainsäädäntöneuvos todellakin todellakin parasta tämän alan tietämystä mitä Suomesta lötyy?

     

    Samaa mieltä?

    0
    2
  • Petri Federley - 04.10.2014 | 10:04 -

    Ehkä ongelma onkin se, että esim. C-vitamiinin suosituksen nosto on triviaalisen pieni, kun liikutaan todelliseen tarpeeseen nähden vain eriasteisesti puutteellisten määrien piirissä. En puhu tässä mutu-pohjalta vaan viitaan vaikkapa Linus Paulingin merkittävään tutkimukseen suhteessa C-vitamiiniin ja siiheen pohjaavaan arvioon siitä missä kinkeripiirissä liikutaan ihmisen C-vitamiinitarpeen suhteen. Esim. gorillan saanti luonnonvaraisena vastaisi ihmisellä 3000-5000mg saantia vuorokaudessa. Paulingin arvio luonnonvaraisena saadusta määrästä mittausten perusteella oli 2300mg/vrk. Ihmisen kyky muodostaa C-vitamiinia itse on jäänyt luonnonvalinnan portaissa pois – todennäköisesti riittävän runsaan jatkuvan saannin takia, tuo 2300mg edustaa todennäköistä tasoa joka on siihen riittänyt. Se, onko saantisuositus 60, 75 tai 100mg on tähän nähden joka tapauksessa liian alhainen – estää keripukin kliinisen kuvan, mutta se ei ole sama asia kuin terveys ja hyvinvointi. Suositusten tulisi mielestäni tähdätä hyvinvointiin eikä pelkästään akuutin sairauden välttämiseen. (ihmiset ovat toki erilaisia fenotyyppinsä perusteella suhteessa C-vitamiini, joku pärjää 100mg vuorokaudessa, toiselle se on vain pahainen alkupala. Tämänkaltaiset ilmiöt ovat ehkä myös yksi syy siihen kuinka ihmiset perustavat omaan kokemukseensa yleistäviä käsityksiä muihinkin – ”koska tämä riittää minulle tai ei riitä minulle, sen tulee päteä kaikkiin muihinkin.”)

    Tällaiset, asiasta itse selvää ottaville esilletulevat ristiriidat kannustavat muodostamaan omaa käsitystä ravitsemuksesta ja mahdollisesti jopa mutu-pohjalla liikaa, myönnettäköön. Ristiriita virallisen dogman ja aivan legitiimin tutkimuksen välillä on kuitenkin niin suuri, että prosessin hyväätarkoittavuus hukkuu sen sekaan, että tällaiset C-vitamiinisuositusten kaltaiset muutokset ovat käytännössä merkityksettömiä ja värittävät senkin osan suosituksia joissa voi olla perää. Pyydän katsomaan asiaa myös tältä kannalta.

     

    Samaa mieltä?

    0
    0

Uutistamo

Kirjaudu tai luo tunnus Uutistamoon
Twitter- tai Facebook-tunnuksillasi

Facebook Twitter

Uutistamo ei lähetä viestejä Facebookiin tai Twitteriin puolestasi.