Onko vappu vain irrallisten perinteiden juhla?

29.04.2015 - Lukuaika 4 minuuttia
- Kulttuuri ja viihde
Niko Noponen - VTT, TM - Lukion opettaja, Kuopio

Vapun juhlinnan syyt ja juhlijat tuntuvat toisistaan irrallisilta. Vappu on työläisten ja opiskelijoiden karnevalistinen kevätjuhla, jolla vanhaa talvea työnnetään syrjään. Kesän voitto talvesta symboloi myös ammatillista jatkumoa, jossa nuoret osaajat pyrkivät pyyhältämään vanhojen ohi. Kevätkarnevaalien rituaaliperinteet ulottuvat jopa keskiaikaan asti.

Vappu on nykykulttuurimme ainoa urbaani karnevalistinen juhla. Sen juhlinta on pitänyt pintansa, vaikka juhlinnan syistä ei ole mitään jaettua käsitystä. Historiallinen ja sosiologinen tarkastelu saattaa kuitenkin paljastaa vapun rituaaliperinteen olevan yhtenäisempää ja vanhempaa kuin miltä äkkiseltään näyttääkään.

Vappu on poikkeuksellinen juhla jo siksi, että vappupäivä on ainoa ei-kirkollinen virallinen arkipyhä. Vuonna 1978 toukokuun ensimmäisestä tehtiin Suomessa lakisääteinen vapaapäivä, ”suomalaisen työn päivä”. Innokkaimmin vappua viettävät väestönosat ovat yliopisto-opiskelijat ja palkkatyöläiset, mutta kummatkin tuntuvat juhlivan ikään kuin omia juhliaan.

Vapun juhlinnan taustalla on ikiaikainen agraarinen kevätkarkeloperinne. Aikoinaan uusi työvuosi alkoi maaseudulla perinteisesti Valpurin päivän tienoilla, ja tällöin tuoreet käsityöläiskisällit aloittivat vaellusvuotensa. Myöhemmin kaupungeissa siihen liittyivät ylioppilaiden lukuvuoden päättäjäisiloittelut ja kansainvälisen sosialistisen työväenliikkeen juhlinnat mielenosoituksineen.

Vapun juhlinnasta on edelleen tunnistettavissa karnevalistia rituaaleja ja symboleja naamioista, viuhkoista ja serpentiineistä alkaen. Ei-kirkollisuudesta huolimatta vappuun liittyy uskonnollisia teemoja, kun uskonnollisuutta ei ymmärretä ensisijaisesti jumaluskon vaan rituaalien ja erilaisiin rajoihin liittyvän pyhyyden kautta. Historiallisesti tarkasteltuna ylioppilaiden ja palkkatyöläisten vapun juhlinta taas kumpuaa yhteisestä urbaanista ammattikuntaperinteestä, jonka yleiseurooppalaiset juuret ulottuvat sydänkeskiaikaan ja ehkä kauemmaskin.

Ylioppilaat ja työläiset eivät juhli samaan aikaan sattumalta. Käsityöläisten ammattikuntien ja 1800-luvun jälkipuoliskolla syntyneen sosialistisen työväenliikkeen välillä on ensinnäkin selkeä jatkumo. 1800-luvun puolivälissä, ennen täkäläisen sosialistisen työväenliikkeen järjestäytymistä, vörstmai oli muun muassa tamperelaisten tehdastyöläisten huvittelupäivä, jonka ohjelmaan kuului retkiä ja sovittuja tappeluita. Kansainvälisen työväenliikkeen saavuttua Suomeen vapun viettoon kokoonnuttiin edelleen ammattikunnittain.

Toiseksi yliopisto-opettajien ja opiskelijoiden yhteenliittymät ovat vanhastaan olleet käsityöläiskiltoihin rinnastettavia ammatillisia yhteenliittymiä. 1100-luvulle tultaessa oppineet alkoivat järjestäytyä Euroopassa eräänlaisiksi ammattikunniksi. Ammattiylpeys ja kilpailullisuus edistivät tieteenalojen kehitystä, ja oppineiden ammattikunnista syntyi yliopistolaitos. Alun perin myös käsityöläisammattikunnasta saatettiin käyttää nimitystä universitas. Englannin college taas juontuu jo antiikin Roomassa ammattikunnista käytetystä collegio-sanasta.

Mutta mitä juhlimista työssä on? Nykyisten ja tulevien ammattilaisten juhliessa työtä he kunnioittavat osaamistaan ja alansa saavutuksia. Taituruutta vaativa työ on parhaimmillaan yhteisöllistä ja koetaan omaksi päämääräkseen. Tällainen työ ei ole välineellistä raadantaa, vaan itsessään hyvää, tavoiteltavaa ja juhlimisen arvoista.

Kevätkarkeloiden tyypillisiä menoja ovat olleet hedelmällisyysrituaalit, symboliset turnajaiset, kisat ja taistelut, joissa vanha talvi häviää nuorelle kesälle. Eteläisemmässä Euroopassa pakanallinen kevätjuhla lomittui helmi-maaliskuuhun sijoittuvan kristillisen laskiaiskarnevaalin yhteyteen. Pohjoisempana sitä on ollut luontevampi viettää vasta toukokuussa.

Nykysuomalaiselle vapulle ovat edelleen tyypillisiä kesän voittoa juhlistavat symbolis-ritualistiset kuvaelmat: piknikille, Linnanmäelle ja grillaamaan mennään vaikka räntää sataisi.

Vanha talvi väistyy uutta synnyttävän kesän tullessa. Näin käy myös ammatillisessa jatkumossa. Omalla alallaan aidosti kehittymään pyrkivä yrittää lyödä ammattikuntansa vanhat mestarit laudalta. Aloittelijoista tulee vähitellen mestarien ja opettajien vertaisia, ja ennen pitkää osa heistä menee ohi. Yhteistä hyvää ja jaettua taitojen kehittymistä tavoittelevan työn rinnalla ja pinnan alla kytevät eturistiriidat. Kisälli myi päivätyötään pajan tai verstaan omistavalle mestarille, joka omi itselleen osan alaisensa tuottamasta lisäarvosta.

Perinteinen käsitys työn itseisarvoisuudesta alkoi myöhäiskeskiajalta lähtien marginalisoitua siirryttäessä vähitellen omaan käyttöön tuottamisesta ja käsityöläisestä valmistamisesta teolliseen tuotantoon ja palkkatyömarkkinoihin. Kehittyneessä palkkatyöyhteiskunnassa ja teollisessa kapitalismissa tuotannollista työtä käsitellään ensisijaisesti välineellisesti hyödyllisenä kaupattavana hyödykkeenä. Ajatus työstä juhlittavana arvokkaana asiana on käynyt modernissa kulttuurissa oudoksi ja säilynyt elinvoimaisimpana akateemisten ammattikuntien piirissä.

Ammattikuntien kevätjuhlaperinteeseen ovat vanhastaan kuuluneet siirtymärituaalit ja näytelmät. Pohjoismaissa yliopistofuksien vappuspeksit ovat edelleen elävää perinnettä aivan kuten teekkarien jäynäkisatkin. Näytelmät ja rituaalit eivät ole vain hauskanpitoa, vaan niillä on myös tärkeitä sosiaalisia merkityksiä ja tehtäviä. Ammattikuntien nuorempien edustajien osallistuminen rituaalisten näytelmien toteuttamiseen ilmentää heidän todellista elämänvaihettaan eli eräänlaista sosiaalista välitilaa.

Kisälliys, kuten opiskelu nykyään, on vuosia kestävä elämän liminaalivaihe. On jo saavutettu tietty itsenäisyys lapsuuden perheestä, muttei vielä pysyvää ammatillista asemaa. Vailla vakituista kotia ja perhettä elävä kisälli-ylioppilas omistautuu alallaan kehittymiseen ja perheen sijasta vertaisyhteisölleen. Perinteisten kulttuurien siirtymärituaaleissa yhteisön nuoret jäsenet elävät pyhässä rajatilassa, johon kuuluu usein tabujen rikkominen ja epäsovinnainen riehakkuus. Nykyopiskelijat löytävät vapun karnevalismista ja rituaaleista yhä tapoja ilmaista ja purkaa liminaalista elämänvaihettaan.

Karnevalismiin kuuluu nurinpäin kääntäminen ja hierarkioiden tilapäinen kumoaminen. Vappuna juodaan ja syödään epätavallisissa paikoissa, joskus epätavalliseenkin seuraan eksyen, ja rikotaan usein muitakin ruumiillisuuteen liittyviä rajoitteita. Anarkistisuudestaan huolimatta tällaisella juhlinnalla on tulkittu olevan myös yhteiskunnallista järjestystä ylläpitäviä tehtäviä. Nuoret, ja yleisemminkin kaikki alemmassa asemassa olevat, saavat nokitella vanhemmille ja valtaapitäville. Edes muutaman hetken kaikki ovat tasaveroisia ja nauttivat jumalallisesta yltäkylläisyydestä. Voi olla, että tällainen juhlinta purkaa yhteiskunnallista painetta ja luo katteetonta toivoa paremmasta – tai ehkä raja tuonpuoleiseen häviää ja pyhä autuus murtautuu hetkeksi elämäämme.

 
 

Niko Noponen

VTT, TM - Lukion opettaja, Kuopio
 

Kommentit

Uutistamo

Kirjaudu tai luo tunnus Uutistamoon
Twitter- tai Facebook-tunnuksillasi

Facebook Twitter

Uutistamo ei lähetä viestejä Facebookiin tai Twitteriin puolestasi.