Onko vanhentunutta puhua jätteestä?

12.11.2015 - Lukuaika 4 minuuttia
- Luonto ja maailma Suomalainen yhteiskunta
Jarno Valkonen - YTT, professori - Lapin yliopisto

Suhteemme jätteeseen on muuttumassa. Roskista on tullut aivan uudenlainen talouden ja työn muoto. Jätteestä on tullut niin haluttua raaka-ainetta, että kaikille sitä ei edes riitä.

Jäte on ihmiselämän väistämätön sivutuote, ja sen hallintaan on etsitty ratkaisuja koko kaupungistumisen historian ajan. Hävittäminen on ollut pitkään modernin jätehallinnan keskeinen tavoite. Ajatuksena on ollut, että siirtämällä jäte pois silmistä se häviää.

Enää ei ole mahdollista ajatella jätteen vain mystisesti häviävän. Tähän ovat vaikuttaneet ympäristötietoisuuden lisääntyminen sekä jätemäärien kasvu ja resurssien niukkeneminen. Toisaalta jätehallinta ei tarkalleen ottaen ole koskaan ollutkaan aineen hävittämistä vaan sen siirtämistä toisaalle. Jäte ei katoa vaan muuttaa muotoaan.

Viime vuosina suhteemme jätteeseen onkin alkanut muuttua ­- jopa niin, että koko jätteen käsitteen merkitys on vaihtumassa tai häviämässä.

Yhdyskuntajätehallinta näyttää muuntuneen yhä selvemmin jätetaloudeksi. Jäte onkin haluttua raaka-ainetta. Monet jätealan toimijat ilmaisevat nykyisin huolensa raaka-aineen riittävyydestä ja vaativat jäteajattelun muutosta. Jätteenpolttolaitoksille ei pahimmillaan riitä taloudellisesti kannattavaa määrää polttojätettä.

EU on uudistanut 1990-luvulta lähtien jätepolitiikkaansa. Painopiste on siirtynyt jätteen haittojen vähentämisestä ennakointiin ja ehkäisemiseen. Jos jätettä kuitenkin syntyy, se pyritään uusiokäyttämään tai kierrättämään. Vasta sitten vaihtoehtona on muunlainen hyödyntäminen, esimerkiksi polttaminen energiaksi tai loppukäsittely eli sijoittaminen kaatopaikalle. Jäte on nykyään EU:n ympäristöpolitiikassa yksi avainkysymys, jota jäsenmaiden odotetaan toteuttavan kansallisilla ratkaisuillaan.

Uuden jäteajattelun jalkautuminen Suomeen on merkinnyt suuria muutoksia suomalaiseen jätepolitiikkaan. Keskeisiksi tavoitteiksi on asetettu kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen, kaatopaikkakäsittelyn vähentäminen ja siirtyminen niin kutsuttuun kiertotalouteen, jossa ”jäte suunnitellaan pois”.

Viime kädessä jätehallinnan järjestelyvastuu on kunnilla. Niillä on itsemääräämisoikeus jätteiden kuljetuksen ja loppukäsittelypaikan valinnassa.

Jätealan yrityksille jäte on merkittävä taloudellinen resurssi.

Lapissa kunnat ovat valinneet liiketoimintamallin, jossa kuntien perustamat alueelliset yritykset yhdessä yksityisen sektorin jäteyritysten kanssa huolehtivat jätteen kuljetuksesta ja käsittelystä. Jätteen loppukäsittelyksi on valittu polttaminen. Valintoja perustellaan sillä, että yhdessä ne ovat helpoin ja halvin ratkaisu yhdyskuntajätteen hallitsemiseksi sekä mahdollisuus muuttaa jäte työpaikoiksi ja taloudeksi.

Kun jätettä on alettu polttaa, on ymmärrys jätteestä samalla muuttunut ratkaisevasti. Jätteenpolttolaitokset ovat osa yksityisen sektorin jätealan yritystoimintaa, jolle jätteen käsittely ja uusiokäyttö energiana on liiketoimintaa. Jätealan yrityksille jäte on merkittävä taloudellinen resurssi, ”kadonnut manner”, jonka saatavuudesta liiketoiminnan kannattavuus riippuu.

Tarpeeksi pitkät ja suuret polttojätteen toimitukset ovat jätteenpolttolaitoksille elintärkeitä.

Lapissa tämä on merkinnyt ensinnäkin sitä, että jäte on siirtynyt rattaille: pohjoisinta Lappia myöten koko maakunnan yhdyskuntajäte kerätään, seulotaan ja kuljetetaan poltettavaksi Oulun jätteenpolttolaitokseen, jolle oman alueen yhdyskunnat eivät riitä tuottamaan taloudellisesti kannattavaa määrää polttojätettä. Parhaimmillaan Lapin jäte kulkee päivittäin yli 600 kilometriä.

Toiseksi polttojätteen määrän kysynnän kasvu on herättänyt ajatuksia siitä, pitäisikö kuntien vanhat kaatopaikat avata ja seuloa polttojätteeksi, jotta jätettä olisi riittävästi.

Kolmanneksi jätehallinnan pyrkimys ei ole enää vain se, että esimerkiksi kotitaloudet vähentäisivät kulutustaan ja siten tuottaisivat vähemmän jätettä. Pikemminkin tavoitteena on saada kotitaloudet lajittelemaan jätteensä paremmin. Siten saataisiin riittävän tasalaatuista jätettä poltettavaksi.

Kysymys siitä, pitäisikö yhdyskuntajätteen syntymistä ehkäistä, on jäänyt pimentoon.

Suomi on yksi EU:n suurimmista jätteentuottajista, kun mukaan lasketaan yhdyskuntajätteen lisäksi kaikkein tuotantoalueiden ja teollisuuden jätemäärät. Kysymys siitä, pitäisikö yhdyskuntajätteen syntymistä ehkäistä, on jäänyt lähes tyystin pimentoon Lapin maakunnallisessa jätepoliittisessa keskustelussa.

Kunnallisten jäteyhtiöiden sitoumukset toimittaa riittävästi raaka-ainetta jätepolttolaitoksiin vesittävät yritykset ehkäistä tai kierrättää yhdyskuntajätettä. Puuttuva jätemäärä jouduttaisiin korvaamaan polttolaitokselle sopimussakkomaksuina.

Toisaalta Suomi on myös yksi tehokkaimmista kierrättäjistä ja uusiokäyttäjistä. Kaatopaikalle päätyvän jätteen määrä on vähentynyt kymmenessä vuodessa merkittävästi: vuonna 2003 se oli 255 kg/asukas/vuosi, mutta toissa vuonna enää 146 kg.

Jätemäärä sinänsä ei ole laskenut, mutta sen kaikenlainen muuntaminen, hallinta ja haltuunotto on lisääntynyt merkittävästi. Jätteestä on tullut aivan uudenlainen hallinnan, talouden ja työn muoto.

”Jäte johtaa keskusteluun, että meillä on käsissä ongelma, jolle pitää tehdä jotain. Kyse on kuitenkin raaka-aineesta. Jäte sanana on vanhentunut”, totesi Sitran Kari Herlevi Yle Uutisille syyskuussa.

Yhdyskuntajätemäärä kaikesta huolimatta kasvaa edelleen Suomessa. Nykyinen kiertotalouteen tähtäävä jätepolitiikka ei ehkä onnistukaan purkamaan yhteyttä luonnonvarojen käytön, jätteen syntymisen ja talouskasvun välillä. Jätehuollon kehitystä tarkasteltaessa näyttää pikemminkin siltä, että nämä kietoutuvat entistä tiiviimmin yhteen.

Kirjoitus perustuu ”Jäteyhteiskunta: aineellisen ylijäämän kanssa eläminen” -tutkimushankkeeseen.

Viidestä osahankkeesta koostuvan Jäteyhteiskunta-projektin päätavoite on tuottaa uudenlaista teoreettista ja empiiristä ymmärrystä jätteestä ja sen roolista yhteiskunnassa, kulutuksessa ja arkisessa elämäntavassa. Metodologisesti hanke on etnografinen tutkimus kaatopaikka- ja kotitalousjätteiden tuotannosta ja hallinnoinnista Suomessa. Analyysi kohdistuu yhteyksiin, joissa jäte ja ihmistoiminta kietoutuvat toisiinsa käytäntöinä ja rutiineina tuottaen sosiaalisia järjestyksiä. Hankkeen vastuullinen johtaja on YTT, professori Jarno Valkonen Lapin yliopistosta ja hankkeen tutkijoina toimivat VTT, professori Turo-Kimmo Lehtonen, VTT, professori Olli Pyyhtinen ja YTK Outi Koskinen Tampereen yliopistosta sekä YTM Heikki Huilaja, YTM Veera Kinnunen ja YTM Sanna Ovaskainen Lapin yliopistosta.

 
 

Jarno Valkonen

YTT, professori - Lapin yliopisto
 

Kommentit

Uutistamo

Kirjaudu tai luo tunnus Uutistamoon
Twitter- tai Facebook-tunnuksillasi

Facebook Twitter

Uutistamo ei lähetä viestejä Facebookiin tai Twitteriin puolestasi.