Me niin halutaan lapset ja nuoret aktiivisesti mukaan!

10.12.2015 - Lukuaika 4 minuuttia
- Suomalainen yhteiskunta
Kirsi Pauliina Kallio - akatemiatutkija, dosentti (lapsuuden tutkimus) - Tilan ja poliittisen toimijuuden tutkimusryhmä (SPARG), Suomen Akatemian Rajojen, identiteettien ja transnationalisaation tutkimuksen huippuyksikkö (RELATE), Tampereen yliopisto

Lasten oikeuksien mukaan lapset ja nuoret tulisi tunnistaa yhteiskuntien täysmittaisina jäseninä. Tähän kuuluu myös mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa. Kaikessa yltäkylläisyydessään lasten oikeudet sisältävät monia epäselvyyksiä. Mitä nuoren väestön osallistuminen tarkoittaa käytännössä ja kuka sen määrittelee?

Lasten ja nuorten osallisuus ja osattomuus, osallistuminen ja osallistumattomuus, vaikuttaminen ja vaikuttamattomuus, kuuleminen ja kuulemattomuus ovat olleet agendalla suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa koko 2000-luvun alun. Kehitystä kuvaa hyvin vuodesta 2007 alkaen laadittu Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma, josta vastaa Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta.

Ohjelma korostaa enenevästi nuoren väestön sisällyttämistä aktiivisina toimijoina heitä koskettaviin arkisiin ja institutionaalisiin prosesseihin. Lapsia ja nuoria tulee kuulla herkällä korvalla sekä yksilöinä että edustuksellisesti. Heille pitää tarjota mahdollisuuksia ilmaista itseään ja osallistua itseään koskevaan suunnitteluun, päätöksentekoon ja toteutukseen kaikissa institutionaalisissa ja arkisissa ympäristöissä.

Kysymys on havahtumisesta Lasten oikeuksien sopimuksen ”osallisuuspykälään” (erit. §12), joka painottaa lasten ja nuorten tunnistamista yhteisöjen ja yhteiskuntien täysimittaisina jäseninä. Siihen pohjautuva lainsäädäntö velvoittavat kaikkia ihmisiä suhtautumaan lapsiin ja nuoriin Suomessa tasavertaisina kansalaisina, joilla on yhtäläinen oikeus mielipiteen ilmaisuun ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Ne eivät koske ainoastaan Suomen kansalaisia, vaan kaikkia valtion alueella väliaikaisesti tai pysyvästi olevia alaikäisiä.

Mitä nuoremmasta henkilöstä puhutaan, sitä laaja-alaisempia nämä oikeudet ovat. Ei riitä, että aikuiset kuuntelevat lapsia, kun heillä on sanottavaa. Myös näkemysten esiin kutsuminen ja sanattomien viestien tulkitseminen on osa heidän tehtäväänsä. Aikuisilla on vastuuta niin ikään vaikuttavuudesta, koska alaikäiset asianosaiset eivät aina pysty huolehtimaan näkemystensä eteenpäin viemisestä.

Toisten mielestä lasten ja nuorten osallisuuden tulkinta on edennyt jo pitkälle, toisten mielestä on päästy vasta alkuun. Oman näkemykseni mukaan demokraattisissa valtioissa, kuten Suomessa, määrällinen kehitys on laajamittaista: lainsäädäntöä on muutettu mittavasti, julkisessa hallinnossa on osoitettu vastuita oikeuksien toteuttamisen osalta ja moni instituutio on sisällyttänyt osallisuuden ulottuvuuksia toimintaperiaatteisiinsa. Laadullisesti on kuitenkin vielä jonkin verran pohdittavaa ja kehitettävää, mikä johtuu pitkälti lasten oikeuksiin sisältyvistä epäselvyyksistä.

Mitä nuoren väestön aktiivinen kuuleminen tarkoittaa käytännössä ja kuka päättää, millainen kuuleminen on olennaista, eivät ole ratkaistavissa yleisellä tasolla. Lapsia ja nuoria koskevien asioiden määritteleminenkin on vaikeaa, eivätkä kaikki halua ilmaista näkemyksiään niissä tilanteissa, joissa heitä osallistetaan. Myös se, kenen näkemyksiä pitäisi milloinkin edistää, on harkinnan varaista. Jos vastuu näistä tulkinnoista on kaikilla, kukaan ei valvo miten vastuuta kannetaan tai mitä vastuuttomasta toiminnasta seuraa. Epäselvyyksien vyyhti pakottaa kysymään, mistä tässä kuulemishommassa oikein olikaan kysymys?

Ajatus osallisuudesta lapsen oikeutena perustuu ihmisoikeuksien ja liberaalin kansalaisuuden ideaaleille, joissa korostuu yhdenvertaisten yksilöiden oikeus sosiaalisten ja poliittisten yhteisöjen jäsenyyteen. Ihmisoikeuksien näkökulmasta jokainen lapsi ja nuori on siis oikeutettu ihmisyyteen. Tämä tarkoittaa, että heihin tulee suhtautua kokevina, ajattelevina ja toimivina henkilöinä. Kansalaisuuden näkökulmasta heillä on oikeus vastaavaan yhteiskunnalliseen asemaan kuin muillakin valtion jäsenillä. Lapsia ei näin ollen tulisi sivuuttaa prosesseissa, joissa kansalaisille on määritelty tietynlaisia rooleja.

Lapsilla on kuitenkin myös erityisoikeuksia, jotka monimutkaistavat asiaa. He ovat holhouksenalaisia. Virallisten huoltajien ohella heidän turvallisuudestaan ja elintasostaan kantavat huolta lukuisat instituutiot. Aikuisten kontolla on erityisesti vastuun ja vapauden välinen puntarointi eli sen määrittely, mistä asioista ja missä laajuudessa alaikäiset voivat kantaa vastuuta ja toimia omista lähtökohdistaan. Kysymyksen voi hahmottaa myös toisin päin: Mistä asioista ja missä laajuudessa lasten ja nuorten pitäisi kantaa vastuuta ja toimia omista lähtökohdistaan?

Sopivaa yleistä tasoa, laajuutta tai muotoa alaikäisten osallisuudelle ei voida määritellä, koska se lukitsisi vastuun ja vapauden suhteen haitallisesti. Siksi lasten ja nuorten yhteisölliset jäsenyydet ja yhteiskunnallinen toimijuus toteutuvat siten kuin ne julkishallinnon strategioissa, institutionaalisissa käytännöissä ja arkisessa toiminnassa asetellaan ja neuvotellaan. Lapset ja nuoret siis voivat ja heidän täytyy osallistua itseään koskevaan suunnitteluun, päätöksentekoon ja toteutukseen niin kuin heidän kanssaan elävät aikuiset näkevät hyväksi.

Todellisuudessa – eli koetuissa maailmoissa, joissa lapset ja nuoret elävät – osallisuutta määritellään, vaaditaan, kiistetään ja löydetään niiden arkisten neuvottelujen ja kamppailujen tuoksinassa, jotka ovat tuttuja kaikille. Esimerkiksi: Voiko kouluun lähteä ilman aamupalaa? Saako puhua pyytämättä lupaa? Onko ruoka kansallisten terveyssuositusten vai henkilökohtaisten eettisten periaatteiden kysymys? Pitääkö lapsen osallistua suoriutumisensa arviointiin oppivelvollisuutta toteuttaessaan? Onko ikärajojen asettaminen alkoholin anniskelun vuoksi oikein? Kumpi on rumempi, harmaa betoniseinä vai graffitimaalaus? Miksi lasten pitää opetella asioita ulkoa, kun aikuiset tarkistavat kaiken netistä? Jos äiti on sairas, onko tärkeämpää opetella kertotaulua vai tiskata? Saavatko aikuiset estää lapsia seurustelemasta ihmisten kanssa, joista eivät pidä? Onko väkivalta vähemmän vaarallista jääkiekkokaukalossa kuin pihalla?

Nähdäkseni osallistumista koskevassa keskustelussa olisi hyvä siirtyä laajamittaisesta osallistamisesta arkisen osallisuuden kanssa elämiseen. Lasten ja nuorten kanssa elävien aikuisten jokapäiväinen toiminta ratkaisee, kokevatko lapset voivansa vaikuttaa asioihin, jotka ovat heille tärkeitä. Ja siitähän demokraattisessa yhteiselossa lopulta on kysymys: että jokainen voi omien kokemustensa perusteella pyrkiä elämään ja toimimaan tavoilla, jotka tuntuvat hyviltä ja oikeilta.

 
 

Kirsi Pauliina Kallio

akatemiatutkija, dosentti (lapsuuden tutkimus) - Tilan ja poliittisen toimijuuden tutkimusryhmä (SPARG), Suomen Akatemian Rajojen, identiteettien ja transnationalisaation tutkimuksen huippuyksikkö (RELATE), Tampereen yliopisto
 

Kommentit (1 kpl)

  • Leena Koskinen - 12.01.2016 | 22:31 -

    Paraikaa kunnassamme käynnissä oleva yläkoulun pakkolakkautus ja oppilaiden siirto tiloihin, joissa tällä hetkellä kärsitään päänsäryistä ja tilanahtaudesta, on saanut oppilaat liikkeelle. He ovat laatineet lausuntoja, keränneet nimiä adressiin, osallistuneet mielenilmauslakkoon, jonka päättivät oppilaskunnan kesken. Lakkopäivään oppilaat kutsuivat lehdistön edustajia soittamalla päätoimittajille, alueuutiset noteerasivat nuorison mielipiteen ja me vanhemmat olemme todella ylpeitä. Näiden nuorten ylitse ei kävellä vaan he osaavat puolustaa itseään ja uskaltavat mielipiteensä sanoa.
    Itse en 80-luvulla olisi ymmärtänyt moiseen ryhtyä. Yhteiskunnallista vaikuttamista siis opitaan. Harmi, jos näistä nuorista kuitenkin kasvaa meidän aikuisten kaltaisia, kyynisiä selän takana mutisijoita.

     

    Samaa mieltä?

    1
    0

Uutistamo

Kirjaudu tai luo tunnus Uutistamoon
Twitter- tai Facebook-tunnuksillasi

Facebook Twitter

Uutistamo ei lähetä viestejä Facebookiin tai Twitteriin puolestasi.