Kuudes sukupuuttoaalto tapahtuu juuri nyt

30.07.2015 - Lukuaika 4 minuuttia
- Luonto ja maailma
Terhi Ryttäri - FM, biologi - vanhempi tutkija - Suomen ympäristökeskus

Lajien uhanalaistuminen on kiihtynyt viime vuosina. Onko jääkarhuja ja leijonia tulevaisuudessa muualla kuin satukirjoissa? Yhden lajin häviäminen vaikuttaa heti moneen muuhun.

Elämme maapallon historiassa kuudennen sukupuuttoaallon aikaa. Aiemmista poiketen tällä kertaa syynä eivät ole taivaankappaleet vaan ihminen. Poikkeuksellista on myös tahti: koskaan ennen maapallo ei ole menettänyt lajistonsa monimuotoisuutta samaa vauhtia kuin nyt.

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on vastikään arvioinut yli 77 000 eliölajin häviämisriskin. Ne ovat siis lajeja, jotka tunnetaan niin hyvin, että niiden uhanalaisuutta eli häviämisriskiä voidaan ylipäätään arvioida. Niistä lähes 23 000 lajia on uhanalaisia eli ne ovat vaarassa hävitä lopullisesti. Joukossa on niin salametsästyksen uhkaamaa suurriistaa, ylikalastuksen vähentämiä kalalajeja kuin laittoman kaupan ja keräilyn hävittämiä koriste- ja lääkekasveja.

Tärkein ja vaikutuksiltaan laajamittaisin lajien uhanalaistumiseen johtava tekijä on eliölajien elinympäristössä tapahtuvat muutokset: kaupunkien ja teiden rakentaminen, metsien hakkuut, kaivostoiminta, peltojen raivaaminen ja torjunta-aineiden käyttö, kosteikkojen kuivattaminen, jokien patoaminen, vieraslajien leviäminen – sekä ilmastonmuutoksen aiheuttamat moninaiset ja osin ennustamattomat vaikutukset.

Kokonaiset ekosysteemit ravintoketjuineen ovat hävinneet ja ovat edelleen vaaran alla. Mukana on myös vielä tieteelle tuntemattomia lajeja. Monikohan laji on ehtinyt hävitä esimerkiksi sademetsien hakkuissa, ennen kuin olemme ehtineet edes kaivata niitä?

Sukupuutto ei kosketa vain kaukaisia trooppisia alueita vaan myös kotoisia lajeja. Onnistuimme melkein hävittämään laulujoutsenen ja maamme majavapopulaation. Maailmankin mittakaavassa ainutkertainen saimaannorppamme kamppailee elämästään kalanpyydysten ja ilmastonmuutoksen kurimuksessa. Merikotka oli kuolla ympäristömyrkkyihin ja vesikko katosi jo kokonaan.

Vesikon kohtaloa ei täysin ymmärretä. Kanta ehkä ensin metsästettiin liian pieneksi, lajin elinympäristöt muuttuivat ja lopullisesti sen elpymisen esti vieraslaji minkki, joka voitti kilpailun elintilasta. Monen lajin uhanalaistumisen takana onkin monien tekijöiden yhteisvaikutus.

Mikään laji maailmassa ei ole yksin. Jokainen on vuorovaikutuksessa toiseen.

Korjausliikkeitä on tehty ja ne ovat auttaneetkin etenkin laulujoutsenen ja merikotkan kohdalla: kannat ovat elpyneet ja kasvussa. Laulujoutsenen pelasti metsästyksen lopettaminen ja merikotka tervehtyi ympäristömyrkyistä vuosia jatkuneen ruokinnan ansiosta. Silti Suomessakin uhanalaistumiskehitys jatkuu. Kahden edellisen, vuosina 2000 ja 2010 tehtyjen Punaisten kirjojen vertailu osoittaa, että monessa eliöryhmässä taantuminen jatkuu ja syvenee.

Kasvien, jäkälien, sammalten, monien lintujen ja nisäkkäiden uhanalaistuminen ei ole hellittänyt suojeluyrityksistä huolimatta. Kasvikuntaa voimme suojella omalla maaperällämme, mutta muuttolintujen suojelussa tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä. Itse olen surrut kuhankeittäjän katoamista kesäpaikkamme juhannuksen äänimaailmasta.

Maapallolla elävien eliölajien määrästä liikkuu vain karkeita arvioita. Aitotumallisia eliöitä lienee noin 8,7 ± 1,3 miljoonaa. Parhaiten tunnetaan selkärankaiset eläimet, joita on tieteellisesti kuvattu noin 65 000 lajia, uusia löytyy edelleen lähes vuosittain. Kukkakasveja on kuvattu reilu neljännesmiljoona, mutta niitä lienee lähes 100 000 enemmän. Eniten lajeja kuuluu selkärangattomiin, joita on kuvattu lähes 1,5 miljoonaa. Kuvaamatta on vielä miljoonia lajeja.

Lajeja on niin paljon, että eikö niistä osa joutaisikin hävitä? Mihin näitä miljoonia lajeja tarvitaan?

Pölyttäjien kadon merkitys aletaan ymmärtää, sillä niiden väheneminen vaikuttaa niin suoraan ihmisen talouteen ja hyvinvointiin. Kolme neljäsosaa ravintokasveistamme on riippuvaista hyönteisten tarjoamista pölytyspalveluista. Ilman elinvoimaisia pölyttäjäyhteisöjä olemme suuressa pulassa. Jäisimme ilman metsämarja- ja hedelmäsatoa, papuja, öljykasveja, vihanneksia ja rehukasveja. Pölyttäisimme kasvimme itse niin kuin osassa Kiinaa jo tehdään liiallisen torjunta-aineiden käytön seurauksena.

Ilman lantakuoriaisia Australia olisi kirjaimellisesti peittynyt paskaan.

Tuoreimmat tutkimukset kertovat, että monimuotoinen luonto kasvuympäristössä suojelee lapsia allergioilta ja tulehdussairauksilta. Luontoa monimuotoisuus, niin geneettinen kuin lajistollinen, suojaa monilta uhkilta.

Ajatellaan vaikka kaupunkipuistoa, jonka istutukset koostuvat vain muutamasta lajista. Tauti tai äkillinen kuivuus näkyy heti maisemassa, kun se iskee samalla tavalla saman lajin kaikkiin yksilöihin. Puisto, johon on istutettu paljon eri lajeja ja perinnöllisesti eri kantoja, pystyy ottamaan vastaan tuhoja ilman, että ne näkyvät heti maisemassa. Viljeltyä banaania uhkaa viljelmillä leviävä sienitauti. Banaani on perimältään yksipuolinen, joten jos tauti pääsee valloilleen, banaanin viljely romahtaa. Jos lajikkeita olisi enemmän ja niillä geneettisesti erilaisia kantoja, osa olisi varmasti turvassa myös sienitaudilta.

Entä ne maan vähäisimmät, joita kukaan ei edes huomaa? Mihin joutuisimme ilman kuusenneulasnahikasta, tuota pikkuruista helttasientä, joka lahottaa maahan vuosittain tippuvat triljoonat kuusenneulaset? Tai lantakuoriaisia, joita Australian uudisasukkaat joutuivat vasiten tuomaan maahan karjansa lantaa hajottamaan? Ilman niitä maa olisi kirjaimellisesti peittynyt paskaan. Tai sitä lukuisten hajottajaeliöiden armadaa kärpäsentoukkineen ja mikrobeineen, jotka siivoavat raadot pois silmistämme?

Mikään laji maailmassa ei ole yksin. Jokainen on vuorovaikutuksessa toiseen: yksi on peto, toinen saalis. On tauteja ja loisia, jotka säätelevät isäntänsä runsautta, on symbionttisia kasvien ja sienijuurten suhteita, on elintärkeitä pölyttäjiä, siementen levittäjiä sekä lannan ja karikkeen lahottajia.

Yhden lajin häviäminen johtaa väistämättä toiseen, kolmanteen ja neljänteen. Klassinen ekologien käyttämä vertauskuva laittaa miettimään. Montako osaa lentokoneesta voi poistaa, jotta uskallat vielä hypätä sen kyytiin?

 
 

Terhi Ryttäri

FM, biologi - vanhempi tutkija - Suomen ympäristökeskus
 

Kommentit (1 kpl)

Uutistamo

Kirjaudu tai luo tunnus Uutistamoon
Twitter- tai Facebook-tunnuksillasi

Facebook Twitter

Uutistamo ei lähetä viestejä Facebookiin tai Twitteriin puolestasi.