Kreikan ongelmat ovat Euroopan ongelmia

23.07.2015 - Lukuaika 4 minuuttia
- Maailmanpolitiikka
Tuomas Malinen - Pääekonomisti, GnS Economics - tutkijatohtori, Helsingin yliopisto - toimittaja, EuroThinkTank

Taloustieteellä on ollut europrojektissa vain mitätön osa. Euro on poliittinen projekti, mutta toimiakseen valuuttaunioni vaatii rinnalleen tulonsiirtounionin eli liittovaltion. Kaikissa euroalueen maissa olisi järjestettävä kansanäänestys euroalueen tulevaisuudesta perustuen sen todelliseen luonteeseen.

Tutkimuksen mukaan Suomen vienti olisi vuonna 2011 ollut noin 15 prosenttia korkeammalla, jos meillä olisi ollut oma valuutta.

Euroryhmä on päättänyt, että euroalueella voidaan aloittaa neuvottelut Kreikan kolmannesta tukipaketista. Rahoitus pakettiin tulee pääosin Euroopan Vakausmekanismista (EVM). Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) on ilmoittanut, että se ei tule osallistumaan pakettiin, mikäli siihen ei sisälly Kreikan valtionvelkojen huomattavaa leikkausta. IMF:n poisjäänti voisi viedä Saksan tuen paketilta, mikä käytännössä tarkoittaisi Kreikan eroa eurosta. Tämän vuoksi Saksan liittokansleri Angela Merkel onkin viime aikoina nostanut velkojen uudelleenjärjestelyn takaisin keskusteluun.

Kreikan valtionvelkojen leikkaus nostaisi keskusteluun myös muiden kriisimaiden velkahelpotuksen. Portugalin valtiolla on velkaa noin 130 % BKT:sta ja Espanjalla noin 97 % BKT:sta. Kummankin velkasuhde näyttää edelleen kasvavan.

Jotta Kreikan talous hyötyisi velkojen leikkauksesta, tarvitsisi sen olla niin suuri että markkinat arvioisivat talouden kantokyvyn riittävän sen hoitamiseen. Käytännössä tämä tarkoittaisi vähintään velkasumman puolittamista. Koska euromaat vastaavat suuresta osasta Kreikan velkoja joko suoraan (kahdenkeskiset lainat) tai epäsuorasti (esim. ERRV, EKP), velkojen leikkaus rikkoisi Maastrichtin sopimusta, jossa velkojen yhteisvastuu kielletään.

Nyt sopimus on kierretty erilaisten mekanismien, kuten Väliaikaisen vakausrahaston (ERVV) kautta. Jos euromaat kuitenkin hyväksyisivät velkaleikkauksen, olisivat ne yhteisvastuullisesti ottaneet kantaakseen osan Kreikan valtion veloista. Siksi keskustellaan vain velkojen maksuaikojen uudelleenjärjestelystä eli maksuaikojen pidentämisestä. Ongelma vain on, että Kreikan velkojen maturiteetti eli juoksuaika on jo hyvin pitkä ja korko on alhainen. Euroalue onkin saapumassa ratkaisevan valinnan äärelle.

Taloustieteellisessä mielessä nyt neuvoteltavassa kolmannessa lainaohjelmassa ilman velkataakan uudelleenjärjestelyä ei olisi mitään järkeä. Teoreettisella kikkailulla voidaan yrittää osoittaa, että Kreikan velka (180 % BKT:sta) on todellista pienempi. Todellisuudessa Kreikka ei kuitenkaan pysty hoitamaan velkaansa (jos pystyisi, lainamarkkinat olisivat sille auki). Kaikki järkevät tukiohjelmat sisältäisivät jonkinasteisen velkojen leikkauksen. Koska se ei Kreikassa ole edellä mainituista syistä mahdollista, olisi Kreikan taloustieteellisessä mielessä järkevintä erota eurosta.

Euroalue on lukinnut useat erilaiset maat saman tuottavuusstandardin alle.

Ongelmalliseksi eron tekee lähinnä siihen liittyvät logistiset kustannukset, koska Kreikan pitäisi painaa ja jakaa käyttöön uusi setelistö. Nopeimmillaankin se vaatii kuukausien valmistelun. Kreikan pankkisektori on myös erittäin huonossa kunnossa, minkä vuoksi ero käytännössä johtaisi pankkien kansallistamiseen. Eron synnyttämä kaaos olisi todennäköisesti valtava, jota kansan luottamuspula poliitikkoihin pahentaisi. Koska Kreikan hallitus hyväksyi huomattavan tiukat säästöohjelmat kansan ensin hylättyä ne äänestyksessä, on todennäköistä että kreikkalaisten usko omiin poliitikkoihinsa on lopullisesti mennyt. Tämä tekee tilanteesta vaarallisen. Jos kansalaisten usko poliittiseen järjestelmään menetetään talouskriisistä kärsivässä maassa, valtaan nousevat usein ääriliikkeet. Kreikkaa johtava Syriza -puolue on pahasti hajallaan ja maassa puhutaan jo uusista vaaleista. On täysin epäselvää, kuka ne vaalit voittaisi. Tavallisille kreikkalaisille valinta puun ja kuoren välissä on mahdoton. Kreikasta onkin tullut euron epäonnistumisen symboli.

Taloustieteessä on jo pitkään tiedetty, että valuuttaunioni ilman tulonsiirtounionia on toimimaton vaihtoehto. Tieto ei tosin ole auttanut kreikkalaisia, koska taloustieteellä on ollut europrojektissa vain mitätön osa. Kreikkalaisten ongelmat ovatkin siten koko euroalueen ongelmia.

Valuuttaunioni vaatii rinnalleen tulonsiirtounionin, eli liittovaltion, koska maiden väliset kilpailukyky- ja tuottavuuserot eivät heijastu valuuttakurssissa. Euroalue on niin sanotusti lukinnut useat erilaiset maat saman tuottavuusstandardin alle, minkä määrittelee vahvin maa eli Saksa. Mikäli Kreikalla, ja vaikka Suomella, olisi käytössään oma valuutta, olisi sen arvo euroon ja/tai Saksan valuuttaan nähden devalvoitunut. Tämä olisi parantanut vientituotteidemme kilpailukykyä.

Vaikka pitkällä aikavälillä (50 – 100 vuotta) oman rahapolitiikan ja sitä kautta oman valuutan vaikutukset maan talouskehitykseen ovat mitättömät, on niiden vaikutus lyhyellä aikavälillä (1-5 vuotta) huomattava. Esimerkiksi GnS Economicsin vuonna 2012 tehdyn simulaatiotutkimuksen mukaan Suomen vienti olisi vuonna 2011 ollut noin 15 prosenttia korkeammalla, jos meillä olisi ollut oma valuutta.

Kansanäänestys palauttaisi demokratian euroalueelle.

Kuten monet ovat todenneet, euro on poliittinen projekti. Sellaisena se myös pitäisi viedä maaliin. Kaikissa euroalueen maissa olisi järjestettävä kansanäänestys euroalueen tulevaisuudesta perustuen sen todelliseen luonteeseen. Kansoilta olisi toisin sanoen kysyttävä, haluavatko he osallistua euroalueen kehittämiseen tulonsiirtounioniksi eli käytännössä liittovaltioksi vai erota eurosta. Nämä ovat ainoat kaksi kestävää ratkaisua euroalueen ongelmiin, kuten EuroThinkTank viime vuoden keväällä julkaistussa kirjassa esitti. Oma valuutta voitaisiin myös ottaa käyttöön euron rinnalle.

Kansanäänestys palauttaisi demokratian euroalueelle. Todennäköisyys, että EU:n johtajat haluavat tätä on olematon. Valtiontason päätöksentekijöiltä voimme toivottavasti odottaa enemmän.

 
 

Tuomas Malinen

Pääekonomisti, GnS Economics - tutkijatohtori, Helsingin yliopisto - toimittaja, EuroThinkTank
 

Kommentit (1 kpl)

  • Tuure Parkkinen - 24.07.2015 | 16:37 -

    Pääosin asiaa, mutta fiskaaliunionin ja velkaleikkausten absoluuttisesta välttämättömyydestä olen vähän eri mieltä:

    ”Kaikki järkevät tukiohjelmat sisältäisivät jonkinasteisen velkojen leikkauksen.”
    ..
    ”Valuuttaunioni vaatii rinnalleen tulonsiirtounionin, eli liittovaltion, koska maiden väliset kilpailukyky- ja tuottavuuserot eivät heijastu valuuttakurssissa.”

    Tulonsiirtounioni ei ihan ole se paras ratkaisu kilpailukykyepätasapainoon. Parempi olisi antaa niiden kilpailukykyjen tasapainottua palkkatasojen myötä (:
    Fiskaalipolitiikan yhtenäistäminen lähinnä estää sitä fiskaalista epätasapainoa, esim. Kreikan valtion rankkaa velkaantumista nousukauden aikana, joka oli osa syy Kreikan palkkatason nousemiselle kestämättömälle tasolle.

    Ja jos hintakilpailukyvyt saataisiin tasapainoon ja Kreikan vaihotaso joksikin aikaa ylijäämäiseksi, niin Kreikka voisi aivan hyvin lopulta maksaa velkansa takaisin – varsinkin, jos EKP:n ohjauskorkotaso saataisiin samalla vielä tippumaan tasapainotasolle (eli reaalisesti selvästi negatiiviseksi). Pitkään siinä toki menisi, mutta velkojat saisivat lopulta vastineen saatavilleen reaalisina tuotteina ja palveluina 😉

     

    Samaa mieltä?

    0
    1

Uutistamo

Kirjaudu tai luo tunnus Uutistamoon
Twitter- tai Facebook-tunnuksillasi

Facebook Twitter

Uutistamo ei lähetä viestejä Facebookiin tai Twitteriin puolestasi.