Kärsimyksen kuvat kiteyttävät globaalin hierarkian

12.08.2015 - Lukuaika 4 minuuttia
- Maailmanpolitiikka
Noora Kotilainen - VTM, jatko-opiskelija, Helsingin yliopisto - Vieraileva tutkija, Ulkopoliittinen instituutti

Ihmisten kärsimystä välittävät kuvat ovat paljastavia esityksiä, jotka kertovat poliittisista arvostuksista. Keiden kärsimys näytetään ja millä tavoin?

Raa’at kuvat toisten kärsimyksestä ja ahdingosta ovat arkipäivää meille suhteellisessa turvassa eläville länsimaalaisille. Kohtaamme toisten hädän, ympäröivän maailman kriisit ja sodat turvallisesti lehtien sivuilta ja näyttöpäätteiltä.

Kuvat kärsimyksestä välittävät tietoa ja nostattavat tunteita sekä muokkaavat käsityksiämme asemastamme globaalissa maailmassa. Vahingoittuneen tai hätää kärsivän ruumiin näkeminen on vahva viesti, jota on vaikea sivuuttaa. Elävä, haavoittuvainen ruumis sitoo ihmiskunnan yhteen.

Kärsimystä esittelevät kuvat ovatkin tyypillisiä humanitaaristen järjestöjen viestinnässä. Silloin kuvien tehtävä pääsääntöisesti on herättää katsojien auttamisen halu esittelemällä tuntemattomien ahdinkoa ja tarjota katsojalle välillinen keino helpottaa hätää. Kärsimyksen kuvat ovat myös uutismedian tyypillistä aineistoa: ne ovat tapa kertoa voimakkaasti sydämeen käyvästi siitä, mitä muualla tapahtuu.

Toisaalta kuvat muiden kärsimyksestä voivat herättää empatian ohella pelkoa, vihaa ja kostomielialaa ja jopa valmistaa konfliktiin tai legitimoida sotatoimia. Kuvat ovat keskeisiä poliittisten toimijoiden viestinnässä.

Sitä, kenen kärsimyksen näemme ja miten, määrittävät usein kulttuuriset ja poliittiset tekijät.

Kärsimyksen kuvat ovat kansainvälisen politiikan arvojen ja asenteiden sekä globaalin solidaarisuuden muodostumisen näkökulmasta merkittäviä ja paljastavia esityksiä. Se, miten kohtaamme toisten kärsimyksen kuvien kautta ei ole neutraalia tai sattumanvaraista, vaan kuvien esityskäytäntöihin sisältyy paljon asettelua, erilaisia normeja sekä poliittisia valintoja. Sitä, kenen kärsimyksen näemme ja miten – ja kenen emme – määrittävät usein kulttuuriset ja poliittiset tekijät.

Kärsimyksen kuvat ja niiden välittäminen voidaankin hahmottaa visuaalisena teatterina, joka  saa usein tragedian muodon. Esimerkiksi humanitaariset järjestöt, media sekä poliittiset toimijat, niin valtiot kuin vaikkapa terroristijärjestötkin, esittävät toisten traagisia kohtaloita kaukaa seuraavalle yleisölle.

Kärsimysteatterin näyttämöllä esitettävät kuvat valikoituvat usein poliittisin ja tarkoitushakuisin perustein. Pääsääntöisesti kohtaamme tiettyjen, meille strategisesti keskeisten kriisien kuvia toisten jäädessä vähemmälle huomiolle tai jopa pimentoon. Liittolaistemme tai omien toimiemme aiheuttama kärsimys ei usein välity mediassa, tai se pyritään jopa peittämään. Poliittisesti vastakkaisten tahojen aiheuttama kärsimys taas usein nostetaan näyttämön keskiöön.

Liittolaistemme tai omien toimiemme aiheuttama kärsimys ei usein välity mediassa, tai se pyritään jopa peittämään.

Viime aikoina ISIS-järjestön levittämät väkivaltaiset kuvat ovat olleet suuren huomion kohteita lännessä. Terroristiverkosto esittelee julmuuttaan sumeilematta, ja käyttää raakaa kuvastoa totutusta poikkeavalla tavalla eli houkuttelemaan jäseniä riveihinsä. Kuvamateriaali puhuttelee vihaisia ja syrjäytyneitä, potentiaalisia uusia uskonsotureita. Toisaalta osaltaan nämä kuvat ovat myös olleet legitimoimassa aseellisia vastatoimia ISIStä vastaan. Kuvat näyttävät sen epähumaanin, raa’an, arvojamme ja elämäntapaamme uhkaavan tahon, jota vastaan on käytävä kovin asein.

Samalla kun ISISin toiminta on näyttäytynyt kuvien kautta räikeän tuomittavana, emme ole nähneet kuvia läntisen koalition sotilaallisten toimien aiheuttamasta fyysisestä kärsimyksestä. Viime vuosina lännen käymät sotilasoperaatiot on näytetty lähes väkivallattomina ja verettöminä humanitaarisina avustusoperaatioina – valtavista asearsenaaleista huolimatta. Näin on ollut esimerkiksi Afganistanin sodan suhteen.

Välimerta ylittävien, Eurooppaan pyrkivien pakolaisten hädän kuvat ovat läpäisseet voimalla länsimaisten julkisuuden. Uutiskuvissa ääriään myöten ihmisiä pullistelevat huterat lautat ja meressä kelluvat ruumiit ovat kiteyttäneet parempaa elämää etsivien hädän ja epätoivon. Empatiaa herättäneet kuvat ovat toisaalta näyttäneet hädänalaiset usein hyvin erilaisina ihmisinä kuin me länsimaalaiset: meitä kohti vyöryvinä, nimettöminä massoina vailla tarinoita ja yksilöllistä arvoa. Osalle katsojista kuvat ovatkin saattaneet merkitä Euroopan rajoja uhkaavaa epätoivottujen ihmisten invaasiota, joka uhkaa hyvinvointiamme. Kuvat rajoillemme hukkuvista vähäosaisista kiteyttää globaalin hierarkian.

Boko Haram -järjestön keväinen verinen isku kenialaiseen yliopistoon välittyi raakojen kuvien kautta. Kuvissa näkyi peittelemättä opiskelijoiden verisiä ruumiita. Samankaltaisen kuvamateriaalin esittäminen vaikkapa läntisten koulusurmaiskujen uhreista olisi mahdotonta. Vaikka toisaalta usein ajatellaan, että kuvallisessa muodossa piiloon jäänyt kärsimys jää ilman huomiota ja näin ollen tunnustusta ja myötäelämistä, ruumiillisen kivun näyttäminen median kuvissa on sidottu hierarkkiseen globaaliin politiikkaan.

Turvassa elävien, ihmisyyden niin sanotusti korkeinta huippua edustavien länsimaalaisten fyysisen kärsimyksen esittelyä kuvissa pidetään yleisesti lännessä moraalisesti epäilyttävänä ja epäeettisenä. Toisten kivun peittelemätön esittely ja toisaalta ”meidän” kipumme näkymättömyys luovat vahvoja globaaleja asetelmia ja vääristymiä, jotka ohjaavat käsitystämme ympäröivästä maailmasta ja ihmisyyden jakautuneesta arvosta.

Näiden karmeiden, valikoituneiden todellisuuden esitysten ensisijaisena tarkoituksena onkin usein tunteiden herättäminen yleisön keskuudessa. Tällöin tragedian pääosan esittäjät – näyttämöllä näkyvät ruumiillisesti hädänalaiset ihmiset – jäävät lähinnä äänettömän objektin asemaan, ja esityksen aktiivisiksi subjekteiksi muodostuvat katsojat. Karkeasti sanottuna, esityksen keskiössä on tällöin se, miten me länsimaiset katsojat kohtaamme toisten tragediat ja millaisia poliittisesti rakentuneita tunteita me turvasta seuraavat koemme toisten kärsimyksen edessä. Näin ollen kuvat ovat merkittävä mutta monesti vähälle huomiolle jäänyt osa usein varsin tunnepohjaisesti rakentunutta globaalia politiikkaa.

Kärsimyksen kuvien  ja niiden asema maailmanpolitiikassa on hyvin monitahoinen. Kyky lukea kuvia niiden poliittisissa konteksteissa auttaa hahmottamaan tämän hetkisiä kansainvälisiä kriisitilanteita ja niiden taustalla vaikuttavia laajoja poliittisia rakenteita. Huomion kohdistaminen kärsimyksen kuvien esittämisen politiikkaan avaakin hyvin paljastavan näkökulman kansainväliseen politiikkaan ja globaaliin maailmaamme.

 

 
 

Noora Kotilainen

VTM, jatko-opiskelija, Helsingin yliopisto - Vieraileva tutkija, Ulkopoliittinen instituutti
 

Kommentit (1 kpl)

  • Elisa Rimaila - 14.08.2015 | 18:37 -

    Kiinnostavaa pohdintaa ja havainnointia. Tässä toimittajana olen itse paljon käytännössä ollut näitä valintoja tekemässä. Välimatka kuvien kohteisiin tosiaan luo jonkinlaisen ”luvan” näyttää ”toisten” hädästä vähän enemmän kuin mitä näytettäisiin ”meikäläisten” hädästämme. Toisaalta suomalaista lukijaa olisi joskus hyvä järkyttää vähän enemmänkin, että viestiltä ei pysty sulkemaan silmiään. Toisaalta taas liian raa’at ja vaikeat kuvat saavat nekin aikaan torjuntareaktion.

    Yleensähän kuvien taustalla on kunkin maan journalistinen kulttuuri. Afrikkalaisissa ja kaakkoisaasialaisissa lehdissähän kuvasto on pitkälti aika raakaakin ja jutuissa kerrotaan aika paljon enemmän yksityiskohtia esimerkiksi rikoksen uhreista kuin Suomessa. Siellä, missä kuolema on lähempänä arjessa kuin meillä, myös journalismi kertoo ja näyttää enemmän. En toisaalta taas ole itse nähnyt minkään suomalaismedian julkaisseen kuvia Kenian yliopistoiskun raa’immista kuvista.

    Tarina tekee ihmisestä ihmisen eikä hän jää pelkäksi numeroksi. Kun me kotimaiset toimittajat pääsemme valitettavan harvoin paikan päälle, saamme välillä huonosti myös tarinoita. Tästä syystä on omasta mielestäni hyvä, että on olemassa edes ne kuvat, joiden avulla kaukaisen ihmisen voi tuoda lähemmäksi ja ihmiseksi ja saada ”meidät” täällä pohtimaan, että se toinenhan on ihminen kuten minäkin.

     

    Samaa mieltä?

    3
    0

Uutistamo

Kirjaudu tai luo tunnus Uutistamoon
Twitter- tai Facebook-tunnuksillasi

Facebook Twitter

Uutistamo ei lähetä viestejä Facebookiin tai Twitteriin puolestasi.