Itsekriminointisuoja ei päde puhalluskokeessa

03.12.2014 - Lukuaika 4 minuuttia
- Suomalainen yhteiskunta
Jussi Tapani - Rikosoikeuden professori - Turun yliopisto

Oikeusvaltion eräs perusperiaate on, että ketään ei voida velvoittaa myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen. Tavoitteena on turvata todistelun luotettavuus, ja huolehtia rikosoikeudenkäynnin kohteeksi joutuvan oikeusturvasta. Periaate tunnetaan nimellä itsekriminointisuoja, mutta sen sisältö on tulkinnanvarainen. Esimerkkinä tästä on tuore korkeimman oikeuden (KKO) ratkaisu, joka koski parkkipaikalla toisen autoa kolaroineen henkilön ilmoitusvelvollisuutta. Erityisesti julkisuudessa on käyty keskustelua siitä, voiko ajoneuvon kuljettaja itsekriminointisuojaan vedoten kieltäytyä poliisin suorittamasta puhalluskokeesta. 

Korkein oikeus antoi syyskuussa ratkaisun tapauksessa, jossa ajoneuvon kuljettaja oli kolhinut parkkipaikalla toisen henkilön ajoneuvoa. Syyttäjä vaati rangaistusta yhtäältä siitä, että kuljettaja oli pysäköinyt autonsa huolimattomasti ja sen seurauksena naarmuttanut toista ajoneuvoa. Toisaalta rangaistusta vaadittiin siitä, että kuljettaja ei ollut ilmoittanut toisen ajoneuvon kuljettajalle tai poliisille aiheuttamastaan vahingosta. Korkein oikeus katsoi itsekriminointisuojan perusteella, että henkilöä ei voitu rangaista ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä, koska hän olisi näin ilmiantanut itsensä.

Poliisin suorittamasta puhalluskokeesta kieltäytyminen nousi julkiseen keskusteluun tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa kolmen kansanedustajan tehtyä asiasta kirjallisen kysymyksen. Siinä vaadittiin ratkaisemaan itsekriminointisuojaan vetoamisen aiheuttama ongelma ja säätämään rangaistavaksi puhalluskokeesta kieltäytyminen. Oikeusministerin vastaus oli, ettei lainmuutokseen ole tällä hetkellä tarvetta. Vastauksessa muistutettiin, että poliisin pitää ilmoittaa, että itsekriminointisuojaan ei voi vedota puhalluskokeesta kieltäytymisen perusteena.

Itsekriminointisuoja koskee ennen kaikkea rikoksesta epäiltyä, jolla on rikosasiassa oikeus olla todistamatta itseään vastaan ja oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä toteamiseen. Suoja ulottuu myös tietyin edellytyksin rikosoikeudenkäynnin ulkopuolelle kuten ulosotto- ja konkurssimenettelyyn.

Lähtökohtana pidetään kuitenkin sitä, että esimerkiksi verotuksen toteuttaminen edellyttää tiedonantovelvollisuutta, jota voidaan tehostaa rangaistuksen tai siihen rinnastettavan seuraamuksen uhalla. Lisäksi itsekriminointisuojan alaa rajoittaa se, että henkilön katsotaan olevan velvollinen sietämään esimerkiksi kotietsinnän ja takavarikon, puhalluskokeen sekä veri-, virtsa-, kudos- ja ääninäytteen ottamisen. Nämä toimenpiteet säännellään pakkokeinoja koskevassa normistossa.

Itseään ei tarvitse ilmiantaa

Korkeimman oikeuden ratkaisu parkkipaikalla tapahtuneesta ajoneuvon kolhimisesta edellyttää huolellista lukemista, sillä siihen sisältyy kaksi viestiä. Ensinnäkin itsekriminointisuojan sisältö ei määräydy automaattisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisukäytännön perusteella, koska EIT ei ole ottanut kantaa samantyyppiseen tapaukseen. Ratkaisukäytäntöä on sen sijaan olennaista suhteuttaa ja tulkita Suomen perustuslain näkökulmasta. Toiseksi huomiota on kiinnitettävä siihen, miten lainsäädäntö määrittelee oikeuden olla saattamatta syytteen vaaraan itseään tai toista.

Oikeusjärjestyksen johdonmukaisuus edellyttää, ettei kenelläkään ole velvollisuutta ilmiantaa itseään tekemästään rikoksesta. Korkeimman oikeuden mukaan itsekriminointisuoja ei ole turvattu pelkästään Euroopan ihmisoikeussopimuksessa, vaan kyse on Suomen oikeusjärjestyksessä niin olennaisesta periaatteesta, että sen on katsottava sisältyvän myös perustuslaissa taatun oikeusturvan piiriin. Nykyisin itsekriminointisuojasta säädetään myös nimenomaisesti esitutkintalaissa.

Korkein oikeus päätyi odotetusti lopputulokseen, jonka mukaan tieliikennelakiin sisältyvän ilmoitusvelvollisuuden täyttäminen olisi parkkipaikalla kolarointia koskeneessa tapauksessa johtanut joko välittömästi tai välillisesti rikosepäilyn syntymiseen. Kolariin joutunut henkilö voi täyttää ilmoitusvelvollisuutensa asianmukaisesti ainoastaan siten, että hän antaa riittävän täsmälliset tiedot ajoneuvosta ja ajoneuvon kuljettajasta. Samalla henkilö olisi käytännössä joutunut ilmiantamaan itsensä liikennerikkomuksesta, johon oli itse syyllistynyt törmätessään autollaan toiseen autoon.

Henkilö ei voinut sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tietoja voidaan käyttää, jos häntä vastaan nostetaan syyte rikosoikeudenkäynnissä. Korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan oikeus olla asettamatta itseään syytteen vaaraan oli siis tärkeämpi kuin ilmoitusvelvollisuuden täyttäminen.

Puhalluttaminen ja pakkokeinot

Poliisilla on oikeus suorittaa puhalluskoe pakkokeinolain perusteella. Puhalluttaminen ei edellytä, että ajoneuvon kuljettajan epäillään nauttineen alkoholia tai muita päihdyttäviä aineita. Jos kuljettaja kieltäytyy kokeesta, hänet voidaan määrätä niin sanottuun henkilökatsastukseen eli verikokeeseen. Jos hän edelleen kieltäytyy verikokeesta, koe voidaan ottaa pakkokeinoin. Sekä verikokeeseen viemisessä että kokeen ottamisessa on noudatettava vähimmän haitan periaatetta ja suhteellisuusperiaatetta.

Puhalluttamisessa ja verikokeen ottamisessa on kyse erityislaatuisesta pakkokeinoyhdistelmästä. Pakkokeinot ovat käsitteellisesti pakkokeinoja nimenomaan siksi, että niiden perusteella toimenpide voidaan toteuttaa myös vastoin kohteeksi joutuvan tahtoa. Tämä merkitsee sitä, että pakkokeinojen käyttöä ei tarvitse tehostaa valtion näkökulmasta rangaistusuhalla.

Näin päästään puhalluskokeesta kieltäytymisen ja itsekriminointisuojan välisen suhteen ytimeen. Ajoneuvon kuljettaja on velvollinen sietämään puhalluskokeen ja verinäytteen ottamisen, eikä näitä velvollisuuksia tehosteta niskoittelua koskevalla rangaistusuhalla, koska poliisi voi tarvittaessa käyttää pakkokeinoja.

Jos kuljettaja ei ole nauttinut alkoholia, hänellä ei ole mitään perustetta kieltäytyä puhalluskokeesta vedoten itsekriminointisuojaan. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että kuljettaja ei voi saattaa itseään syytteen vaaraan rattijuopumuksesta, koska hän ei ole nauttinut alkoholia.

Jos kuljettaja sen sijaan on nauttinut alkoholia ja hän kieltäytyy vapaaehtoisesti antamasta todisteita omasta rattijuopumuksestaan, itsekriminointisuojalla ei ole merkitystä, koska poliisi voi tarvittaessa hankkia todisteet eli verinäytteen pakkokeinoin. Tältä osin puhalluskokeesta kieltäytyminen siis eroaa kolaritapauksesta, jossa onnettomuudesta ilmoittamisen tehoste ei ole pakkokeino vaan rangaistusuhka.

Ongelmana ei siis ole itsekriminointisuoja, vaan se, että puhalluskokeesta kieltäytyminen tähän periaatteeseen vedoten tuhlaa poliisin aikaa ja voimavaroja.

 
 
Hanna Oksanen

Jussi Tapani

Rikosoikeuden professori - Turun yliopisto
 

Kommentit

Uutistamo

Kirjaudu tai luo tunnus Uutistamoon
Twitter- tai Facebook-tunnuksillasi

Facebook Twitter

Uutistamo ei lähetä viestejä Facebookiin tai Twitteriin puolestasi.