Huolipuhe peleistä yksinkertaistaa ja lietsoo pelkoa

22.01.2015 - Lukuaika 3 minuuttia
- Mediat ja teknologia
Mikko Meriläinen - KM, tohtorikoulutettava - Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto

Digitaalisen pelaamisen ympärille on rakentunut monipuolinen kulttuuri, joka tarjoaa paljon eri-ikäisille. Julkisessa keskustelussa huoli pelien vaikutuksesta saa kuitenkin suhteettomasti painoarvoa. Pelaamista arvotetaan eri tavalla kuin muita harrastuksia. Tämä heijastuu kasvatukseen ja leimaa koko pelikulttuurin. 

Pelaaminen tietokoneilla, pelikonsoleilla ja älylaitteilla on osa yhä useamman ihmisen vapaa-ajan viettoa. Pelaamisen kulttuuri on huikean monimuotoinen, pienten lasten tablettileikeistä ikäihmisten konsolipelijumppaan, masennussimulaattoreihin ja elektroniseen huippu-urheiluun. Pelaamisen lisäksi pelitapahtumia videoidaan, pelejä luodaan, muokataan ja käytetään uusiin tarkoituksiin: pelaajat ovat käyttäneet esimerkiksi rikollispeli Grand Theft Auto V:a luontodokumenttien ja valokuvanäyttelyiden tekemiseen. Uusia innovaatioita syntyy jatkuvasti ja vanhat ideat jalostuvat. Harva kulttuurimuoto pystyy tarjoamaan vastaavaa samassa mittakaavassa.

Julkiseen keskusteluun tämä rikkaus harvemmin välittyy. Syy on usein huoli, joka jättää varjoonsa pelikulttuurin myönteiset puolet. Karkeasti ottaen huolissaan ollaan kahdesta aiheesta: pelien sisällöstä ja niiden kulutuksesta.

Pelien sisällöistä ja niiden vaikutuksesta pelaajiin, erityisesti lapsiin ja nuoriin, on käyty huolen sävyttämää keskustelua lähes niin kauan kuin digitaalisia pelejä on ollut olemassa. Media lietsoo tätä osittain muistamalla mainita mahdollisen peliharrastuksen esimerkiksi kouluampujista uutisoidessaan. Kestävää tutkimusnäyttöä siitä, että väkivaltaiset pelit lisäisivät väkivaltaista käyttäytymistä tosielämässä, ei edelleenkään ole.

Sisältökeskustelun rinnalle on noussut viime vuosina keskustelu pelien kulutuksesta. Puhutaan liiallisen pelaamisen terveyshaitoista, välillä peliriippuvuudestakin. Tämä huoli on tutkimusnäytön perusteella aiheellisempi kuin pelien sisältö. Diabetes, ylipaino ja selkävaivat ovat paljon istuvalle todellisia riskejä. Peleihin voi myös helposti upota liikaa aikaa. Pahimmillaan niin, että muu elämä kärsii.

Mitä haittaa huolipuheesta sitten on, jos kerran ainakin osa siitä osuu maaliinsa? Se vääristää tosiasioita pelkistämällä ja yksinkertaistamalla. Syntyy itseään ruokkiva kierre: huolipuhe lisää huolta. Pelko ajaa ihmiset, erityisesti huolestuneet vanhemmat, turvautumaan jyrkkiin ja yksinkertaisiin kasvatuksellisiin ratkaisuihin, jotka harvoin ovat parhaita mahdollisia. Keskustelun, järjen käytön ja kompromissien sijaan pelaaminen kielletään täysin. Hyvää tarkoittava kasvattaja tekee pahimmillaan karhunpalveluksen viemällä lapselta tai nuorelta tärkeän harrastuksen ja yhteyden pelikavereihin.

Huolipuhe muovaa ja peilaa yhteiskunnan arvostuksia. Vaikka liiallisen istumisen terveyshaitoista on paljon tutkimusnäyttöä, huolestunut keskustelu pyörii lähinnä pelaamisen, ei muita istumista vaativien harrastusten tai ylipäänsä istumisen ympärillä. Kolme tuntia kirjan ääressä istuva lapsi on ”lukutoukka”, kolme tuntia piirtämässä istuva lapsi ”pieni taiteilija”, mutta kolme tuntia konsolilla pelaava lapsi ”riippuvainen”. Kyse ei siis ole ainoastaan istumisesta, vaan pelaamisen arvottamisesta epäkelvoksi kulttuuriksi.

Jos vanhempi suhtautuu lapsen pelaamiseen lähtökohtaisesti ongelmana, josta pitää olla huolissaan, voi lapselle joskus tärkeä maailma jäädä piiloon tai joutua paheksuvan katseen kohteeksi. Vaikka ulospäin näkyy vain tuntikausia ruudun edessä istuva lapsi tai nuori, voi runsas pelaaminen johtua monesta syystä: murheiden pakenemisesta peleihin, vilkkaasta sosiaalisesta elämästä tai määrätietoisesta harjoittelusta oman joukkueen kanssa.

Huoli kannattaa muuttaa kiinnostukseksi lapsen harrastusta kohtaan. Vanhemman on hyvä olla perillä siitä, mitä kotona pelataan ja kuinka paljon. Peleistä ja niiden sisällöistä pitää puhua kotona ja tuntea pelien ikärajat. Säännöt kannattaa sopia, pitää niistä kiinni ja muistaa pelaamisessa sopivat määrät, tauot ja pelipisteen ergonomia.

Kun epämääräinen huoli pelaamisesta muuttuu kiinnostukseksi ja konkreettisiksi teoiksi, myös kasvatusvalinnat helpottuvat. Ensimmäinen askel kohti hyvää pelikasvatusta onkin laittaa huolet hetkeksi syrjään ja tutustua pelaamiseen monipuolisena ilmiönä. Suorin tie on kysyä suoraan pelaajalta, tyhmiä kysymyksiä kaihtamatta. Kun pelaamisen positiiviset puolet – esimerkiksi yhteisöllisyys, viihteellisyys ja kehittävyys – tulevat tutuiksi, on peleihin liittyviä huoliakin helpompi käsitellä ilman, että ne pääsevät paisumaan suhteettoman suuriksi.

On jo viitteitä siitä, että huolipuhe on vähenemään päin. Pelikulttuurin ja pelaamisen hyviä puolia nostetaan yhä useammin julkiseen keskusteluun. Toivottavasti tämä kehitys jatkuu: tarvitaan asiallista keskustelua hyvistä ja huonoista puolista, ei leimaamista, arvottamista ja pelon lietsontaa.

Kirjoittaja on yksi Pelikasvattajan käsikirjan toimittajista

 
 

Mikko Meriläinen

KM, tohtorikoulutettava - Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto
 

Kommentit (3 kpl)

  • Leena Mast-Knutar - 22.01.2015 | 10:40 -

    Kiitos, hyvästä kannanotosta, herättää ihmiset ajatteluun.
    Selkokielistä!
    Tämä pitäisi saada jakoon koulujen Wilmoihin / vanhempainiltoihin.
    Puolesta- ja vastaan-ajattelu on jo aikansa elänyt. LMK

     

    Samaa mieltä?

    30
    1
  • Aki - 23.01.2015 | 22:04 -

    Uskon, että ainakin osasyy huolipuheiden vähenemiseen on siinä, että nykyiset nuoret vanhemmat ovat sitä ikäluokkaa joka kuluttaa pelejä kaikkein eniten. Varsinkin konsolipelejä.

    Digiyhteiskunnassa varttuneet ja itsekin pelejä pelanneet eivät näe asiaa samassa valossa kuin omat vanhempansa.

    Itse -80 luvun lopulla syntyneenä olen pelannut lähes koko ikäni, paljonkin, mutta en ole riippuvainen vaan ihan normaali ja tasapainoinen mies.

    Olet ihan oikeassa, että pelaamista leimataan paljon ja se nähdään usein huonompana aktiviteettina kuin monet muut harrastukset. Monista peleistä kuitenkin oppii paljon vaikka ne eivät erityiseti olisi opettavaisia pelejä. Tiimityö, työnteko tavoitteiden saavuttamiseksi, organisointi, kielitaito, ajanhallinta, kommunikointi ja silmä-käsi koordinaatio tulevat ainakin mieleen.

    Hyvä kirjoitus, asiasta pitääkin keskustella enemmän!

     

    Samaa mieltä?

    32
    1
  • Puna Hilkka - 07.11.2017 | 13:27 -

    Todella hieno kirjoitus. Tahtoisin tällaisia kirjoituksia Donald Trumpin Twitteriin

     

    Samaa mieltä?

    0
    0

Uutistamo

Kirjaudu tai luo tunnus Uutistamoon
Twitter- tai Facebook-tunnuksillasi

Facebook Twitter

Uutistamo ei lähetä viestejä Facebookiin tai Twitteriin puolestasi.