EKP elvyttää taloutta negatiivisella korolla

03.07.2014 - Lukuaika 6 minuuttia
- Maailmanpolitiikka Suomalainen yhteiskunta
Aino Silvo - Väitöskirjatutkija, taloustiede - Helsingin yliopisto

Eurooppalaisilla pankeilla on keskuspankissa liki 90 miljardia euroa rahaa, joka voisi yhtä hyvin olla markkinoilla kierrossa. Euroopan keskuspankki haluaa rahat liikkeelle – vaikka niinkin poikkeuksellisella toimella kuin negatiivisella korolla. EKP on kuitenkin jo käyttänyt lähes kaikki keinonsa, mutta näyttää siltä, että kyse ei olekaan enää vain heikosta suhdanteesta, joka on käännettävissä rahapoliittisella elvytyksellä, vaan syvemmistä rakenteellisista ongelmista.

Kesäkuun alussa Euroopan keskuspankki (EKP), jonka päätehtävänä on ylläpitää hintavakautta ja siten edistää taloudellista kehitystä euroalueella, laski ohjauskorkonsa ennätyksellisen alas: 0,15 prosenttiin. Samalla EKP ilmoitti asettavansa liikepankkien lyhytaikaisille talletuksille negatiivisen -0,10 prosentin koron. Mitä negatiivinen talletuskorko tarkoittaa, ja mitä EKP yrittää sillä saada aikaan?

EKP käyttää rahapolitiikkansa välineenä kolmea eri korkoa. Ensimmäiseen niistä viitataan yleensä termillä ohjauskorko. Sillä liikepankit saavat EKP:lta viikon mittaista lainaa rahoitustarpeidensa hoitoon. Toinen, niin sanottu maksuvalmiusluoton korko, on korko, jolla liikepankit saavat keskuspankilta yön yli -lainaa. Yön yli -lainalla tarkoitetaan lainaa, jonka avulla liikepankit tasoittavat lyhytaikaisia, päivästä toiseen vaihtelevia rahoitustarpeitaan. Kolmas korko on yön yli -talletuskorko, jota EKP maksaa liikepankkien keskuspankissa pitämille lyhytaikaisille talletuksille. Maksuvalmiusluoton korko ja yön yli -talletuskorko määrittävät yhdessä ylä- ja alarajan liikepankkien keskinäiselle yön yli -lainakorolle. Näin keskuspankki ohjaa korkokehitystä rahoitusmarkkinoilla.

Negatiivinen talletuskorko toimii ikään kuin rangaistuksena käteisen tallettamisesta keskuspankkiin. Tällä tavoin EKP haluaa estää pankkeja säilömästä käteisvarojaan keskuspankin holveissa. Eurojärjestelmässä pankkeja sitoo vähimmäisvarantovelvoite, eli niiden on aina pidettävä tietty osuus varoistaan käteistalletuksina keskuspankissa. Kesäkuussa 2014 liikepankit pitivät keskuspankissa lähes saman verran ylimääräisiä talletuksia (88 miljardia euroa) kuin varantovelvoitteen määräämiä talletuksia (104 miljardia euroa).  Nämä 88 miljardia ovat siis sellaista rahaa, jota pankit voisivat käyttää muihinkin tarkoituksiin, mutta pitävät vapaaehtoisesti poissa markkinoilta. Asettamalla negatiivisen talletuskoron ylimääräisille talletuksille EKP toivoo saavansa tämän rahan kiertoon.

Laskemalla ohjauskorkojaan taantumassa keskuspankki yrittää elvyttää taloutta. Kun korot ovat alhaalla, yritykset ja kotitaloudet voivat lainata halvalla, ja investoinnit muuttuvat kannattavammiksi. Korot vaikuttavat myös valuuttakursseihin. Matala korkotaso muun muassa karkottaa ulkomaisia investointeja korkeamman korkotason maihin, mikä heikentää valuuttakurssia ja edistää siten vientiä.

Näiden suorien vaikutusten lisäksi nykyaikainen rahapolitiikka nojaa vahvasti markkinoiden odotusten ohjaamiseen.  Siksi EKP:n radikaali ilmoitus negatiivisesta talletuskorosta ei ole pelkästään mekaaninen toimi saada lisää rahaa kiertoon, vaan myös vahva signaali markkinoille siitä, että keskuspankki on valmis rankkoihinkin toimiin estääkseen poikkeuksellisen deflaationkierteen, joka nyt näyttää uhkaavan Eurooppaa.

EKP:n ensisijainen tavoite on hintavakauden säilyttäminen eli vuotuisen inflaatiovauhdin pitäminen kahden prosentin tuntumassa. Hintojen nousu on usein itseään toteuttava ilmiö: esimerkiksi jos kuluttajahintojen odotetaan nousevan, myös palkkoja usein nostetaan, mikä puolestaan jälleen nostaa kuluttajahintoja. Siksi on tärkeää pystyä ohjaamaan odotuksia yleisen hintatason kehityksestä. Samalla tavoin myös yleisen hintatason lasku eli deflaatio on usein itseään toteuttava kierre. Hintatason nousu ja lasku eivät ole kuitenkaan taloudellisesti täysin symmetrisiä ilmiöitä, vaan deflaatiota pidetään paljon haitallisempana kuin maltillista inflaatiota. Hintojen lasku saa yritykset ja kotitaloudet lykkäämään investointeja ja kulutusta, mikä laskee hintoja entisestään. Deflaatio jähmettää talouden toiminnan.

Tätä uhkaa EKP yrittää kesäkuun päätöksillään ehkäistä. Euroalueen inflaatiovauhti on laskenut hyvin lähelle nollaa. Rahapoliittisten korkojen lasku ei ollut ainoa toimi, josta EKP:n neuvosto kesäkuun kokouksessaan päätti. Se ilmoitti myös laajentavansa arvopapereiden osto-ohjelmiaan ja lopettavansa niiden ”steriloinnin”, eli se ei enää vedä muualta markkinoilta pois vastaavaa rahamäärää, kuin millä se on ostanut arvopapereita. Tosiasiallisesti EKP painaa näin uutta rahaa. Myös tämä toimi tähtää inflaatiovauhdin kiihdyttämiseen.

EKP ei ole ensimmäinen keskuspankki, joka on asettanut negatiivisen talletuskoron. Ruotsin keskuspankki Sverige Riksbank ja Tanskan keskuspankki Danmarks Nationalbank ovat kokeilleet negatiivisia talletuskorkoja vuosina 2009 ja 2012. Molempien keskuspankkien tavoitteet olivat samansuuntaiset kuin EKP:n nyt, mutta niiden mittakaava on paljon pienempi kuin eurojärjestelmän. Niiden huolena on valuuttakurssin pitäminen vakaana, erityisesti suhteessa euroon.

Yhdysvaltojen keskuspankki Federal Reserve eli Fed on toiminut täysin päinvastoin kuin EKP. Se alkoi maksaa sekä varantovelvoitteen alaisille että sen ylittäville talletuksille positiivista korkoa vuonna 2008. Sen seurauksena pankkien ylimääräisten talletusten määrä Fedissä on kasvanut räjähdysmäisesti. Fed puolestaan on pumpannut uutta rahaa markkinoille ostamalla valtavia määriä arvopapereita, erityisesti Yhdysvaltojen joukkovelkakirjoja. Se on siis tosiasiallisesti lainannut liikepankeilta käteistä ja rahoittanut Yhdysvaltojen valtion velkaa liikepankkien Fediin tekemillä talletuksilla.

Tällainen finanssipoliittinen elvytys ei onnistu EKP:lta, sillä sen mandaatti on tässä suhteessa paljon tiukempi kuin Fedillä. EKP:lta on kielletty valtion velkakirjojen osto eli jäsenvaltioiden suora setelirahoitus. EKP on silti tarttunut ennen näkemättömiin keinoihin yrittäessään rahapoliittisesti elvyttää euroalueen taloutta.

Toimivatko keinot? EKP ei toimivaltansa puitteissa voi tehdä enää paljon enempää kuin se on jo tehnyt. Ohjauskorkoa ja maksuvalmiusluoton korkoa se ei voi enää juurikaan laskea, sillä ne ovat jo likimain nollassa. Talletuskorkoa se ei voi painaa enempää negatiiviseksi, koska pankit voivat aina pitää ylimääräisen käteisensä omissa holveissaan, vaikkeivät niin mielellään teekään. Jos talletuskorko on tarpeeksi negatiivinen, käteisen säilytyskustannukset ovat pankeille pienemmät kuin hinta, joka niiden on maksettava rahan tallettamisesta keskuspankkiin. Pankit myös saavat EKP:lta pitempiaikaista kolmen kuukauden lainaa käytännössä niin paljon kuin haluavat. Ainoa jäljellä oleva keino, jonka käyttöä EKP voi enää lisätä, ovat suorat arvopaperimarkkinaostot.

Markkinaoperaatioissa on kuitenkin riskinsä, sillä keskuspankin arvopaperiostot syrjäyttävät väistämättä liikepankkien toimintaa markkinoilla. Keskuspankki ei myöskään välttämättä kykene kohdistamaan ostoja kannattaviin kohteisiin yhtä hyvin kuin liikepankit, joilla on usein paljon yksityiskohtaisempi tietämys eri alojen yritysten toiminnasta. Fedin kokemus osoittaa, että vetäytyminen laajamittaisista markkinaoperaatioista on sekin vaikeaa. Kun sijoittajat olivat tottuneet keskuspankin taloutta ja rahoitusmarkkinoiden vakautta ylläpitävään aktiivisen toimintaan, Fedin vetäytyminen markkinoilta hermostutti sijoittajia pitkään, sillä talouden näkymät ovat edelleen olleet hauraat Yhdysvalloissakin.

EKP on toimillaan onnistunut vakauttamaan euroalueen rahoitusjärjestelmän, joka oli vakavissa ongelmissa finanssikriisin puhjettua toden teolla Euroopassa vuosina 2009–2010 sekä sitä seuranneessa valtioiden velkakriisin akuutissa vaiheessa 2011–2012. Talous ei kuitenkaan ole osoittanut elpymisen merkkejä. Onkin todennäköistä, että euromaiden talousongelmissa ei ole enää kyse suhdanneluontoisesta taantumasta, vaan syvemmistä rakenteellisista ongelmista – muun muassa teollisuusalojen murroksesta, eurooppalaisen väestön ikääntymisestä ja yhteisen EU-talouspolitiikan puutteesta – joita rahapoliittinen elvytys ei voi korjata. EKP ei kuitenkaan voi muuta kuin ylläpitää taloustilanteen paranemiselle suotuisia olosuhteita matalien korkojen ja pankkien rahoittamisen avulla.

 
 

Aino Silvo

Väitöskirjatutkija, taloustiede - Helsingin yliopisto - @AinoSilvo
 

Kommentit (1 kpl)

  • Elisa Newby, Suomen Pankki - 07.08.2014 | 15:08 -

    Kirjoittajalle kiitos mielenkiintoisesta blogitekstistä, joka käsitteli kattavasti eurojärjestelmän toimintaa, tavoitteita ja haasteita! Tekstissä oli kuitenkin pieni epätarkkuus, johon kokeneetkin ekonomistit usein haksahtavat.

    Ylimääräiset talletukset, 88 miljardia euroa, ovat kirjoittajan mukaan rahaa, jota pankit voisivat käyttää muihinkin tarkoituksiin, mutta pitävät sen vapaaehtoisesti poissa markkinoilta. Sitten kirjoittaja toteaa, että asettamalla negatiivisen talletuskoron ylimääräisille talletuksille eli rankaisemalla pankkeja EKP toivoo saavansa tämän rahan kiertoon.

    Eurojärjestelmä kuitenkin toivoo, että negatiivinen talletuskorko kannustaisi ylijäämäisiä pankkeja lainaamaan alijäämäisille pankeille pankkien välisillä markkinoilla. Monet likviditeettiä haluavat alijäämäiset pankit sijaitsevat euromaissa, joissa yritysten ja kotitalouksien lainanotto pienenee edelleen. Likviditeetin tasaisemman jakautumisen myötä myös alijäämäisten pankkien rahoituskustannukset laskisivat ja myös ne voisivat myöntää halvempia luottoja kotitalouksille ja yrityksille.
    Ylimääräinen likviditeetti ei kuitenkaan euroalueen pankkijärjestelmästä minnekään katoa, vaikka se jakautuisikin tasaisemmin pankkien välille tai vaikka pankit lainaisivat rahaa eteenpäin. Esim. yritykselle lainattu raha siirtyy elektronisessa muodossa yhden eurojärjestelmän pankin tililtä toisen pankin tilille, eikä raha ”katoa” pankkijärjestelmästä. Ylimääräinen likviditeetti ei siis tälläkään hetkellä ole poissa markkinoilta.

    Negatiiviselta talletuskorolta pankkijärjestelmä voisi välttyä vain, jos pankit maksaisivat ylimääräistä likviditeettiä tuottaneet keskuspankkilainansa (ns. pidempiaikaiset rahoitusoperaatiot, LTRO:t) takaisin tai jos pankkitalletukset muutettaisiin käteiseksi rahaksi. Käteisen rahan säilytys ja käsittely on kuitenkin huomattavasti kalliimpaa kuin pienestä negatiivisesta talletuskorosta aiheutuva kustannus.

     

    Samaa mieltä?

    3
    0

Uutistamo

Kirjaudu tai luo tunnus Uutistamoon
Twitter- tai Facebook-tunnuksillasi

Facebook Twitter

Uutistamo ei lähetä viestejä Facebookiin tai Twitteriin puolestasi.